Susijengillä edessä tärkeä viikko – ”Olemme hyvällä tiellä”

Kuva: Juha Tamminen
Susijengi palasi maaotteluleiriltä Suomeen lauantaiyönä. Apuvalmentaja Jukka Toijalan mukaan edessä on tärkeä harjoitusviikko.
Susijengi harjoittelee Kisakalliossa alkaneen viikon. Joukkue pelaa viimeisen maaottelunsa ennen EM-kotikisoja perjantaina 25.8. Helsingissä Venäjää vastaan. Jukka Toijala odottaa paljon juuri alkaneelta viikolta.
– Joukkueen tekemisessä on ollut haasteita jo joidenkin pelaajien vammojenkin vuoksi. Olemme kuitenkin hyvällä tiellä, sillä kaikki ovat palaamassa harjoituksiin, luotsi vahvistaa Susijengi.comille.
– Tietysti olisi ollut itseluottamuksen kannalta hyvä voittaa yksi tai kaksi peliä enemmän. Pelin sisältä löytyy kuitenkin oikeita aihioita.
Suomi joutui tulemaan viime viikon maaotteluissa toimeen ilman Petteri Koposta. Käsivammasta kärsinyt ykköstykki otti pelituntumaa viimeisessä suljettujen ovien takaisessa harjoitusottelussa Tshekeissä. Toijalan mukaan hän kuitenkin ehti väläytellä virettään jo ennen sitä.
– Olin viime viikolla yllättynyt, kuinka valmis Petteri oli. Meillä on ollut monta vuotta sama pelaajarunko, joten asiat tuntuivat tulevan ulos aivan itsestään. Tilanne on mikä on, mutta emme ala murehtimaan sitä. Olemme mieluummin iloisia siitä, että hän tulee mukaan.
Suomi avaa kisat Ranskaa vastaan 31.8. Lohkon muut joukkueet ovat Slovenia, Puola, Kreikka ja Islanti.
– Meille sattui mielenkiintoinen arpa! Olemme kohdanneet nämä kaikki maat viimeisen olympiadin aikana ja olemme voittaneet kaikki. Tiedämme siis, että hyvänä päivänä kaikki on kaadettavissa.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Olivier Nkamhoua aloittanut kauden Italian Serie A1:sa upeasti
- Susiladiesin Ruotsi-ottelun lipunmyynti käynnissä
- Mikael Jantusen kolmoset purivat Euroliigassa
- Nuorten maajoukkuevalmennuksessa haku auki
- Elina Koskimies palasi Saksaan mestaruusjahtiin
- Edon Maxhuni vahvalla pelipäällä
- Mikael Jantunen ottanut paikkansa
- Miikka Muurinen iskussa Partizan-debyytissään
- Olivier Nkamhoua aloitti vahvasti Italiassa
- Joonas Iisalo mukaan Susijengin valmennusjohtoon
- Erik Sajantila siirtyy Hollantiin
- Susi All Stars 2025 -pelaajat valittu ensimmäiseen leiritykseen
- 18-vuotiaiden poikien maajoukkue leirille Kisakallioon
- Äiti muistelee – Markkasten perheen pojilla järjetön ruokahalu: kerralla 99 lihapullaa!
- Alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkueleirille kutsuttu 20 pelaajaa
- Anniina Äijäsellä uudet haasteet Saksassa
- Anton Odabasi päättää uransa – vain 23-vuotiaana
- Arpa toi Katajalle virolaisvastustajan eurokentille
- Awak Kuier sai nimiinsä Italian suomalaiskohtaamisen
- Awak Kuierilta huippuottelu