Suomen MU16 II -maajoukkueelle jatkoaikavoitto Maccabi Tel Avivista
Kuva: Juha Tamminen
Suomen MU16 II -maajoukkue sijoittui viidenneksi Barcelonassa pelatussa kansainvälisessä turnauksessa, kun päätöspäivän varhaisottelussa Sudenpennut päihitti Maccabi Tel Avivin 74-70 (36-36, 65-65).
– Ottelu tarjosi hienon tarinan. Veimme ottelua alkuun aktiivisuudella ja aloitteellisuudella. Oli mahdollisuus karata pariin kertaan, mutta emme kyenneet muuttamaan lukuisia stoppeja koreiksi. Ja kun keskittyminen tai yhteistyö herpaantuivat, vastustaja rankaisi välittömästi, Suomen päävalmentaja Ville Neva kertoi Koripalloliiton sivuilla.
– Hetken aikaa näytti jo pahalta, kun kellossa oli pari minuuttia jäljellä ja eroa kahdeksan pistettä Maccabille. Siinä kohtaa kuitenkin nähtiin tämän kesän parasta puolustusta. Pakotettiin päätyyn, autettiin isosti ja sen jälkeen päästiin avoimelle kentälle.
Suomi kohtasi kolmen päivän aikana kolme joukkuetta: avauspäivänä perjantaina Sudenpennut kärsi niukan tappion CB Sant Josep Badalonalle, lauantaina Real Madrid veti pidemmän korren, mutta voittotili aukesi nyt viimeisessä ottelussa Maccabi Tel Avivia vastaan.
– Turnauksen antia kannattaa pohtia ja analysoida pienen hetken päästä tarkemmin ja laajemmin. Sanottakoon alkuun, että koripallo näyttäytyy pelinä, jota täytyy pelata rohkeasti, ovelasti ja älykkäästi, ahkerasti sekä ennen kaikkea yhdessä! Sitä kasvua tämän turnauksen aikana paljon tapahtui. Niitä oppeja kannattaa meidän kaikkien yhdessä vaalia ja kasvattaa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramo hopealle
- Aatu Kivimäki juhlii Slovakian mestaruutta
- Susiladiesilla kiireinen kesä
- Awak Kuierin Dallas Wings päihitti hallitsevan mestarin
- Uuno: Lauri Markkanen hankki upean arvokiinteistön – naapurina Joel Pohjanpalo
- Hanno Möttölä siirtyy Brisbane Bulletsin valmennusjohtoon
- Andre Gustavson ja Erik Sajantila välieräväännöissä
- Sasu Salin lämpenee Espanjassa
- Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nimetty kesäkuun Kisakallion leirille
- Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat Korisliigassa
- Uuno: Lauri Markkanen hankki upean arvokiinteistön – naapurina Joel Pohjanpalo
- Suomen 18-vuotiaat tytöt päättivät PM-turnauksen voittoon
- Susijengi kohtaa heinäkuun MM-karsintaottelussa Unkarin Veikkaus Arenalla
- Susiladiesilla kiireinen kesä
- Elmeri Abbey jatkaa uraansa Utahin yliopistossa
- Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nimetty kesäkuun Kisakallion leirille
- Aatu Kivimäki juhlii Slovakian mestaruutta
- Alle 15-vuotiaiden tyttöjen maajoukkuevalinnat julki
- Andre Gustavson ja Erik Sajantila välieräväännöissä
- Anni Mäkitalo juhli sarjakärjen kaatoa Saksassa