Suomen haastajamaajoukkueen voittovire jatkui universiadeissa

Yhdysvaltojen yliopistoliiga NCAA:ssa pelaavia pelaajia vilisevä Kanada oli jäädä täysin Pieti Poikolan valmentaman Suomen haastajamaajoukkueen höyryjyrän alle universiadien alkulohkon toisessa osaottelussa Taipeissa varhain maanantaiaamuna Suomen aikaa. Kanada rynnisti vielä päätösneljänneksellä iskuetäisyydelle, mutta Suomi säilytti johtonsa ja kuittasi toisen voittonsa 71-79 (27-40).
Tasaisen avausneljänneksen jälkeen Suomi painoi kaasua ja jätti taitavan ja fyysisen Kanadan kauas jälkeensä. Kanadalaiset iskivät päätään turhaan sinivalkoiseen puolustusmuuriin, ja Suomi kuittasi toisen ja kolmannen neljänneksen nimiinsä yhteispistein 50-20.
Kanada pakotti Suomen prässipuolustuksilla pallonmenetyksiin heti päätösjakson alkajaisiksi ja sai vireen päälle. Huolimattomuusongelmistaan huolimatta Suomen hankkima 30 pisteen johto oli riittävän suuri pitämään kanadalaiset kaukana takanaan.
– Kanada on yksi koripalloilun suurvalloista, joten arvostamme voittoa todella korkealle. Parhaimmillaan 30 pisteen johtomme kertoo mahtavasta potentiaalistamme, päävalmentaja Pieti Poikola pohti.
– Tämä oli myös yksi kaksijakoisimmista peleistä, joissa olen ollut mukana. Toisen ja kolmannen jakson olimme loistavia etenkin puolustuksessa, ekassa hieman kurittomia ja viimeisessä todella latteita.
Anton Odabasi (19/18) oli tuttuun tapaan kentän herra ja Alexander Madsen (10/3/2 blokkia) jatkoi hyviä otteitaan. Ilari Seppälä (6/0/6 syöttöä) ilahdutti oivaltavilla syötöillään ja Tommi Huolila (14/4) rynni kolmanneksi vahvaksi isoksi Odabasin ja Madsenin rinnalle.
– Täytyy nostaa hattua lääkintäportaalle. Tommi on toinen pelaaja turneen aikana, joka saatiin parsittua edellisen päivän petikunnosta huippuesitykseen, kiitteli Poikola.
Suomi on voittanut alkulohkossa pelaamastaan kahdesta ottelusta kummatkin. Joukkueen kisataival jatkuu tiistaina puoliltapäivin Suomen aikaa, jolloin vastaan juoksee Norja.
– Nyt alkaa kilpajuoksu, kuinka paljon pystymme turnauksen aikana parantamaan. Kaikki on mahdollista ja omissa käsissämme, mutta mikään saavutus ei tule helposti annettuna, Poikola päättää.
Lähde: Koripalloliiton sivut.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Awak Kuierille yksi levypallo WNBA:ssa
- Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue Kisakallioon juhannuksen kynnyksellä
- Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kerääntyy Kisakallioon
- Tampere isännöi Hakametsässä 18-vuotiaiden EM-kisoja 2024
- Alexander Madsenilla ylä- ja alamäkiä Kreikassa
- Miesten maajoukkuekesä pyörähtää käyntiin Susijengi Rising Stars -leirityksellä
- Awak Kuier käynnisti WNBA-kauden voitolla
- Awak Kuierilla edessä uusi WNBA-kausi
- Suomalaisten joukkueilla vaihtelevia tunnelmia Euroopan sarjoissa
- Susijengin MM-alkulohkon otteluajat vahvistuivat
- Miesten maajoukkuekesä pyörähtää käyntiin Susijengi Rising Stars -leirityksellä
- Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kerääntyy Kisakallioon
- Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue Kisakallioon juhannuksen kynnyksellä
- Awak Kuier käynnisti WNBA-kauden voitolla
- Susijengin MM-alkulohkon otteluajat vahvistuivat
- Alexander Madsenilla ylä- ja alamäkiä Kreikassa
- Tampere isännöi Hakametsässä 18-vuotiaiden EM-kisoja 2024
- Kaksi Suomi-koriksen konkaria sai vihdoin kruunun uralleen
- Awak Kuierilla edessä uusi WNBA-kausi
- Awak Kuierille yksi levypallo WNBA:ssa