Suomen 16-vuotiaat pojat avasivat EM-kisansa voitolla
Kuva: Juha Tamminen
Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue avasi B-divisioonan EM-kisansa voittamalla Iso-Britannian 57-63 (36-38).
16-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisojen avauspelissä nähtiin todellinen vääntö, kun isokokoinen ja urheilullinen Iso-Britannia väänsi vastaan pitkälle päätösneljännekselle saakka.
Jakson puolessa välissä Miro Littlen kaksi kolmosta vei ensimmäisen kerran Sudenpennut yhdeksän pisteen johtoon. Iso-Britannian kaventaessa Suomi löysi heittokellon tikittäessä kohti nollaa Eino Pällijeffin, jonka kaukaa lähtenyt kolmonen meni sisään isobritannialaisten häirinnästä huolimatta ja ero meni takaisin yhdeksään.
Lopussa Iso-Britannia pyristeli, muttei saanut lopulta kunnollista kiriä aikaan ja Suomi pääsi juhlimaan avausvoittoa 57-63 (36-38).
– Hurja tahtojen taistelu korin alla nähtiin. Iso-Britannialla oli aikamoinen etu kiloissa ja senteissä, joten meidän tehtäväksi jäi sinnikkäästi rimpuilla ja raastaa yhteistyön voimalla. Ja siitä onnittelut meidän pojille, jotka sen tehtävän hienosti vastaanottivat ja siihen kelpo tasolla heittäytyivät, Suomen päävalmentaja Ville Neva toteaa Koripalloliiton verkkosivuilla.
– Nähtiin paljon fyysisiä ensimmäisiä ja toisia ja kolmansiakin apuja, sekä niiden päätteeksi vääntöä irto- ja levypalloista. Näillä ja rohkeilla kahden tai kolmen pelaajan yhteispeleillä hyökkäyksessä ansaittiin tänään ”torjuntavoitto”.
Suomen pistenikkarit olivat Little (19/5/4 syöttöä), Pällijeff (12/12), Joona Heinonen (9/5/5 syöttöä), kun Mikael Parpala (2/10) rynni peräti kuusi hyökkäyslevypalloa. Iso-Britannian ykkönen oli Michael Belle (19/14).
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramo hopealle
- Aatu Kivimäki juhlii Slovakian mestaruutta
- Susiladiesilla kiireinen kesä
- Awak Kuierin Dallas Wings päihitti hallitsevan mestarin
- Uuno: Lauri Markkanen hankki upean arvokiinteistön – naapurina Joel Pohjanpalo
- Hanno Möttölä siirtyy Brisbane Bulletsin valmennusjohtoon
- Andre Gustavson ja Erik Sajantila välieräväännöissä
- Sasu Salin lämpenee Espanjassa
- Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nimetty kesäkuun Kisakallion leirille
- Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat Korisliigassa
- Uuno: Lauri Markkanen hankki upean arvokiinteistön – naapurina Joel Pohjanpalo
- Suomen 18-vuotiaat tytöt päättivät PM-turnauksen voittoon
- Susijengi kohtaa heinäkuun MM-karsintaottelussa Unkarin Veikkaus Arenalla
- Susiladiesilla kiireinen kesä
- Elmeri Abbey jatkaa uraansa Utahin yliopistossa
- Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nimetty kesäkuun Kisakallion leirille
- Aatu Kivimäki juhlii Slovakian mestaruutta
- Alle 15-vuotiaiden tyttöjen maajoukkuevalinnat julki
- Andre Gustavson ja Erik Sajantila välieräväännöissä
- Anni Mäkitalo juhli sarjakärjen kaatoa Saksassa