Sisukas Susijengi taipui Liettualle

Susijengi oli jo lähellä vainuta toisen perättäisen voittonsa Liettuaa vastaan maanantai-iltana Klaipedan hallin hiidenpadassa.
Päätösjakson keskivaiheen musta pariminuuttinen takasi kuitenkin Liettualle 84-80 (45-43)-kotivoiton erinomaisella ilmeellä pelanneesta ja joka pallosta taistelleesta Susijengistä.
Susijengille kirjattiin peräti 28 pistettä nopeista hyökkäyksistä, kun taas puolen kentän hyökkäyspelissä joukkueen ylitse muiden oli kylmän viileitä koreja kahden, paikoin kolmenkin puolustajan edestä upottanut Lauri Markkanen (32/11/4 syöttöä).
Ison tukun energiaa kentälle toi puolestaan kesän ensimmäisen miesten maaottelunsa pelannut Miro Little (5/5/7 syöttöä), jonka pallovarmuus, pelinjohto ja puolustuspelaaminen nostivat heti Susijengin kollektiivista itseluottamulla parilla pykälällä.
Markkasen ja Littlen lisäksi omat hetkensä saivat mm. kolmannella jaksolla Jonas Valanciunasta hetkittäin pujottelukeppinä käyttänyt Olivier Nkamhoua (10/5/2 blokkia), etenkin puolustuksessa energiset Elias Valtonen (7/4) ja Henri Kantonen (2/1) sekä Markkasen virhevaikeuksissa puolustuspään liikkuvuuttaan ja ulottuvuuttaan esitellyt Federiko Federiko (2/1).
Susijengi pelaa viimeisen maaottelunsa ennen Aasian MM-kisoja keskiviikkoiltana Riiassa Latviaa vastaan.
Lähde: Basket.fi
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Naisten korissarjat saatiin käyntiin Espanjassa ja Belgiassa
- Awak Kuierin Dallas Wings kärsi tappion välierien avauksessa
- Susijengiläiset tositoimiin Euroopan kentillä
- Henri Kantonen siirtyy Liettuaan
- Suomalaisjoukkue lähtee e-koripallon MM-kisoihin
- Susiladiesin karsintapäivät tiedossa
- Awak Kuier huippuvireessä WNBA:ssa
- Susiladies kovaan EM-karsintalohkoon
- Lotta-Maj Lahtinen siirtyy AE Sedis Bàsquetiin
- Awak Kuierin Dallas Wings vei ensimmäisen pudotuspeliottelun
- Henri Kantonen siirtyy Liettuaan
- Suomalaisjoukkue lähtee e-koripallon MM-kisoihin
- Susiladiesin karsintapäivät tiedossa
- Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien Kisakallioon
- Susijengiläiset tositoimiin Euroopan kentillä
- Susijengin Game Worn -pelipaidat huutokaupataan hyvään tarkoitukseen
- Awak Kuier huippuvireessä WNBA:ssa
- Awak Kuierin Dallas Wings kärsi tappion välierien avauksessa