Sasu Salin vahvassa iskussa Espanjan liigassa
Kuva: Juha Tamminen
Sasu Salinin vahva peli siivitti Teneriffan jälleen voittoon Espanjan liigassa.
Teneriffa voitti tiukan taistelun jälkeen San Pablo Burgosin kotikentällään 85-82 (39-32). Salin oli joukkueensa tehokkaimpia 14 pisteellä ja hänelle kertyi myös kolme levypalloa ja riisto. Teneriffalla on viisi voittoa kahdeksan pelin jälkeen.
Matti Nuutisen Oviedo sai kokea sarjakärki Palencian kovuuden häviten kotonaan 66-73 (34-35). Nuutinen auttoi joukkuettaan kolmella pisteellä, kahdella levypallolla ja kahdella syötöllä. Oviedon saldo LEB Orossa on kaksi voittoa ja viisi tappiota.
Euroliigassa Petteri Koposen 11 pistettä, kolme syöttöä ja levypallo eivät riittäneet siivittämään Bayern Müncheniä voittoon Fenerbahcen vieraana. Turkkilaisjoukkue oli kotikentällään vahvempi lukemin 90-82 (40-39). Bayern on voittanut seitsemästä pelistään kolme.
Jamar Wilsonin JL Bourg Basket hävisi Cholet’n vieraana 60-88 (37-40). Wilsonille merkittiin viisi pistettä, kaksi levypalloa ja kaksi syöttöä. Tappio oli Bourgille kauden toinen kahdeksan kierroksen jälkeen.
ProB:ssä Ilari Seppälä oli jälleen yksi Aix-Mauriennen onnistujista 90-78 (34-36)-voitossa Quimperia vastaan. Seppälä pussitti komeasti 14 pistettä ja koristeli tilastojaan myös kahdella levypallolla ja kahdella syötöllä. Voitto oli Aix-Mauriennelle kauden toinen viiden pelin jälkeen.
Carl Lindbomin 14 pistettä, kolme levypalloa ja kaksi syöttöä olivat laiha lohtu Radomille, kun se hävisi Puolan liigassa Zielona Goran vieraana 83-106 (40-55). Tappio oli Radomille neljäs seitsemässä ottelussa.
Viron ja Latvian yhteisliigassa Alexander Madsenin VEF Riian tili säilyi puhtaana, kun Riika voitti Valmieran vieraskentällä 87-74 (40-37). Madsen kahmi komeasti seitsemän levypalloa ja auttoi joukkuettaan myös viidellä pisteellä ja syötöllä.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Edon Maxhuni isossa roolissa entistä seuraansa vastaan
- Mikael Jantusen Fenerbahcella vaikeat ajat jatkuvat
- Awak Kuierin kaulaan hopeinen mitali Turkissa
- Tuomas Iisalon Memphis Grizzliesille tappio
- Lauri Markkasen Utah Jazzilla edessä NBA-kauden viimeinen puristus
- NBA:n ”suomalaisseuroilla” hankalaa
- Touko Tainamo läpimurron kynnyksellä: ”Hyviä kokemuksia olla mukana”
- Sara Bejedi Susiladiesin näkymistä: ”Tämä kesä on tosi tärkeä”
- Linda-Lotta Lehtovaara juhlii WABA-liigan mestaruutta
- Susijengin pelaajat taas vahvasti esillä Euroopassa
- Miikka Muurinen tekee paluun – parketti täynnä NBA-superlupauksia
- Mikael Jantusen Fenerbahcella vaikeat ajat jatkuvat
- Linda-Lotta Lehtovaara juhlii WABA-liigan mestaruutta
- Sara Bejedi Susiladiesin näkymistä: ”Tämä kesä on tosi tärkeä”
- Susijengin pelaajat taas vahvasti esillä Euroopassa
- Utah Jazzin poissaolijoiden lista tutun turhauttavaa luettavaa