Petteri Koponen jatkaa New Zealand Breakersissa
Pelaajauran jälkeiselle valmentajauralleen lentävän lähdön saanut Petteri Koponen, 36, jatkaa myös tulevalla kaudella Australian NBL-liigaa pelaavan New Zealand Breakersin päävalmentajana. Helsinkiläisen MaSu-Basketin kasvatteihin lukeutuva Koponen valmensi Breakersia helmikuussa päättyneellä kaudella ensimmäisenä suomalaisvalmentajana NBL:ssä koskaan.
Koponen ja New Zealand Breakers solmivat kaksivuotisen valmennussopimuksen viime kesänä. Breakers varmisti maanantaina sosiaalisen median tileillään Koposen palaavan Uuden-Seelannin Aucklandiin päävalmentajana myös tulevaksi kaudeksi.
NBL-liigan helmikuussa päättyneellä 2024-25-seurajoukkuekaudella Koponen valmensi joukkueensa runkosarjan yhdeksännelle sijalle. Breakers voitti pelaamastaan 29 ottelusta kymmenen.
Koponen päätti muistorikkaan pelaajauransa syyskesällä 2022 miesten EM-kisoihin edustettuaan sitä ennen Suomea 154 miesten maaottelussa ja heitettyään niissä kaikkien aikojen neljänteen sijaan oikeuttavat 1914 pistettä. Koponen kuului Susijengin miehistöön viisissä EM-kisoissa (2011, 2013, 2015, 2017, 2022) ja yksissä MM-kisoissa (2022).
Seurajoukkueurallaan pelaajana Koponen edusti Espoon Honkaa (2004-08), Virtus Bolognaa (2008-12), BC Himkiä (2012-16), FC Barcelonaa (2016-18), Bayern Münchenia (2018-20), Reggio Emiliaa (2020-21) ja Helsinki Seagullsia (2021-22). Uransa aikana Koponen voitti mm. kaksi miesten Suomen mestaruutta, Eurocupin mestaruuden, Espanjan Copa Del Reyn mestaruuden ja Saksan Bundesliigan mestaruuden. Kesällä 2007 Koposen nimi huudettiin ensimmäisenä ensimmäisen kierroksen NBA-varauksena kautta aikain.
Päätettyään pelaajauransa Koponen on toiminut valmentajana HBA-Märskyssä, Euroliigan Next Generation Tournamentissa ja NBA:n San Antonio Spursin kesäliigajoukkueessa ennen sopimustaan Uuteen-Seelantiin.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Siirtopommi: Susijengin tähtilaituri siirtymässä Real Madridiin
- Susijengin MM-edustaja kolmatta kertaa urallaan ulkomaille
- Susijengin tähtisentteri siirtyy Barcelonaan
- Yllättävä käänne Susijengin tähden uralla – Mikael Jantunen jättää Fenerbahçen
- Koripallon MM-karsinnat: Susijengin pelit, tulokset, tv
- YLE: Maajoukkueesta pudotettu Jacob Grandison – nyt selvisi lisää
- Ranska oli kotonaan Susijengiä parempi – seuraavaksi luvassa kutkuttava ottelu
- Susijengi kohtaa Ranskan – ottelussa tällainen kokoonpano
- Susijengi nappasi voiton MM-karsinnoissa – mahdollisuus lohkoykköseksi
- Kotiyleisö teki Lauri Markkaseen vaikutuksen – ”En vaihtaisi mihinkään”