Tshekin fyysisyys hyydytti Susijengin Pardubicessä, ja sinnikkäästä taistelusta huolimatta suomalaiset joutuivat Tshekistä kotimatkalle 73-77-tappio niskassaan.

Susijengi hyökkäsi kesän MM-karsintaikkunan ensimmäisessä ottelussa Pardubicessä isäntäjoukkue Tshekin kimppuun vahvan suomalaislauman siivittämänä, kun joukkuetta oli vieraskentällä tukemassa noin 500 kannattajaa.

Tshekki tiedettiin jo ennalta aggressiivisesti pelaavaksi joukkueeksi, mutta Susijengillä oli vaikeuksia päästä mukaan fyysiseen kamppailuun. Kotijoukkueen puolustus roikkui sinipaidoissa virheiden rajamailla ja Suomi joutui tekemään täyden työn saadakseen heiton ilmaan.

– Kova peli. Hävisimme levypallot, vaikka yritimme pelata aggressiivisesti kuten aina. Tshekki rankaisi meitä virheistämme ja vaikka tiesimme, että vastustaja pelaa kovaa, emme pystyneet vastaamaan siihen, Susijengin pistehai ja maaotteluiden piste-ennätyksensä 24 heittänyt Matti Nuutinen totesi.

F-lohkon toisessa ottelussa Bulgaria otti MM-karsintojen toisen voittonsa, kun se kaatoi kotikentällään Islannin 88-86. Voitollaan Bulgaria kiharsi lohkon tilannetta ja lohkon lopullinen järjestys selviää vasta maanantain otteluiden jälkeen.

Susijengi varmistaa paikkansa MM-karsintojen toisessa vaiheessa voitolla Islannista. Hartwall Arenalla pelattava ottelu on loppuunmyyty, mutta peli nähdään suorana TV2:ssa sekä Yle Areenassa.