Nokialaiset nappasivat avausvoiton, Pyrinnöstä ei vastusta Katajalle
Kuva: Juha Tamminen
BC Nokia otti ehkä hieman yllättäen voiton Kauhajoen Karhusta lauantai-illan ottelussa. Nokialaiset olivat vain kolmen pisteen verran parempia – ottelu päättyi lukemin 87-84.
Nokialaisten tehopelaajan häärivät Papa Dia ja Eldar Skamo. Dia nakkeli 28 pistettä ja Skamo 26.
– Ensimmäisellä puoliajalla olimme ongelmissa Dian kanssa, emmekä puolustaneet kuten olimme aikaisemmin sopineet. Toisella puoliajalla Skamo aiheutti meille todella paljon onglemia, kauhajokelaisten päävalmentaja Sami Toiviainen totesi pelin jälkeen.
Täydestä pistepotista huolimatta BC Nokian päävalmentaja Ilpo Rantanen ei ollut täysin tyytyväinen suojattiensa otteisiin.
– Meillä on puolustuspäässä vielä paljon töitä tehtävänä. Pallonmenetysten määrä meillä tänään myöskin aivan liikaa. Meidän tämän päivän heittoprosenteilla peli pitäisi voittaa selvemmin, Rantanen puolestaan totesi.
Illan toisessa ottelussa Joensuun Kataja nuiji Tampereen Pyrinnön maanrakoon selvästi lukemin 98-66. Katajan riveistä jopa kuusi pelaajaa onnistui iskemään kaksinumeroisia pisteitä – kirkkaimpana tähtenä tuikki Teemu Rannikko (12/3/10 syöttöä), Joey King (24/4) sekä 17 pistettä upottanut Ilari Seppälä.
Pyrinnön ainoa ilonaihe lienee Wally Judgen tupla-tupla sekä Antero Lehdon heittämät 12 pistettä.
– Olen tyytyväinen siihen energiaan, jolla aloitimme pelin. Keskittymisemme oli hyvää suurimman osan ajasta ja onnistuimme paikkaamaan tiettyjä puolustuspään virheitä, joita teimme edellisessä ottelussa, Katajan päävalmentaja Greg Gibson iloitsi.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Jacob Grandisonin pitkä pelikielto päättyy – taustalla Susijengin lääkintätiimin virhe
- Susijengin takamies siirtyy Puolaan – isompaa roolia on odotettavissa
- Lauri Markkanen: ”Urheilu ei ole aina helppoa”
- Susijengi kaatoi Viron – Lassi Tuovi: ”Pelattiin playoff-mentaliteetilla”
- Susijengi jyräsi Viron yli – Lauri Markkanen palasi tasolleen
- Susijengin avainpelaaja siirtyy Turkin pääsarjaan
- Susijengin peli ailahtelee – Lassi Tuovi nosti esiin yhden selvän ongelmakohdan
- Susijengi taipui Ruotsille – heitto ei pudonnut ollenkaan
- Susijengi kohtaa MM-karsinnoissa Ruotsin – tv-lähetykset ja kokoonpanot
- Haastattelu: Miro Little kertoi, millainen Susijengi nähdään kentällä tällä viikolla