Liettua maksoi kalavelkoja Suomen 18-vuotiaille pojille
Kuva: Juha Tamminen
Lauantaina kovan voiton Liettuasta napannut Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi maanantaina liettualaisille vieraskentällä 72-58 (34-27).
Neljäntoista pisteen tappiossa Suomen kohtaloksi koitui kaksi heikkoa pätkää. Sekä ennen puoliaikaa että sen jälkeen Liettua onnistui vetämään seitsemän pisteen juoksut, josta muodostui lopullinen ero.
– Kun on edellisessä ottelussa voittanut Liettuan Liettuassa, niin odotettavissa on suututettu vastustaja. Pois lukien noita kahta jaksoa, niin pystyimme urhoollisesti pistämään kampoihin, Suomen päävalmentaja Jyri Lohikoski toteaa Koripalloliiton sivuilla.
– Teimme kovasti hommia, mutta ratkaiseville hetkillä emme pystyneet kääntämään työnteko ja stoppeja helpoiksi koreiksi. Meidän tapauksessa on pienestä kiinni, että saadaanko riittävä pallonpaine, käsiä syöttölinjoille ja kosketuksia palloon. Nyt ei oikein saatu.
Tilastoista Lohikoski nosti esille Liettua vain 10 menetystä ja peräti 26 syöttöä 27 onnistuneesta pelitilanneheitosta.
Suomen parhaimpiin pistemiehiin kuuluivat Mustapha Amzil (13/9), Teemu Suokas (9/6/4 syöttöä) ja Nikolas Gustavson (8/2).
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Miikka Muurinen paljasti: jättimäinen tavoite!
- Espanjan suurseura jysäytti: hankki Susijengin luottopelaajan!
- Siirtopommi: Susijengin tähtilaituri siirtymässä Real Madridiin
- Susijengin MM-edustaja kolmatta kertaa urallaan ulkomaille
- Susijengin tähtisentteri siirtyy Barcelonaan
- Yllättävä käänne Susijengin tähden uralla – Mikael Jantunen jättää Fenerbahçen
- Koripallon MM-karsinnat: Susijengin pelit, tulokset, tv
- YLE: Maajoukkueesta pudotettu Jacob Grandison – nyt selvisi lisää
- Ranska oli kotonaan Susijengiä parempi – seuraavaksi luvassa kutkuttava ottelu
- Susijengi kohtaa Ranskan – ottelussa tällainen kokoonpano