Lassi Tuovilla on takana monivaiheinen kausi ranskalaisen huippujoukkue SIG Strasbourgin apuvalmentajana. Kauteen mahtui sekä ylä- että alamäkiä ja lopulta kaulaan ripustettiin ProA-liigan hopeamitalit.

Ranskan ProA:n kausi oli Euroopan pisin, sillä sarja käynnistyi syyskuun lopulla ja viimeinen finaalipeli pelattiin juhannusperjantaina. Strasbourgin kannalta kausi oli vaiherikas, sillä joukkue lähti kauteen Henrik Dettmannin ja Lassi Tuovin ohjaksissa. Joukkueen monivuotinen päävalmentaja Vincent Collet korvasi Dettmannin vaikean alkukauden jälkeen, mutta Tuovi jatkoi tehtävissään koko kauden. Lopulta Collet ja Tuovi johdattivat Strasbourgin finaaliin, jossa se kuitenkin joutui tunnustamaan Elan Chalonin paremmakseen otteluvoiton 3-2.

– Oli yksi raskaimmista kausista mitä on ollut. Siihen kuului epäonnistumisia ja sitten, kun alkoi sujua, niin se samalla antoi myös paljon. Kausi jäi kymmenen minuutin päähän tavoitteesta. Finaalitappio oli itselle kova kokemus. Pelasimme hyvin ja olimme mielestäni finaaleissa parempia, mutta kolmas ottelu oli käänteentekevä finaalisarjan kannalta. Siinä Chalon tuli viimeisen sekunnin korilla ohi. Strasbourg on ollut useana vuotena peräkkäin finaalissa eikä finaalitappioihin näköjään turru. Se oli kova paikka niin pelaajille, valmentajille kuin koko organisaatiolle, Tuovi summaa.

Tuovi on tyytyväinen yhteistyöhön Collet’n kanssa. 30-vuotias lappeenrantalainen onnistui kauden aikana vakuuttamaan Ranskan EM-mestariksi, kolminkertaiseksi EM-mitalistiksi sekä MM-pronssijoukkueeksi johdattaneen kokeneen ranskalaisvalmentajan.

– Aika oli todella nousujohteista ja antoi paljon. Löysimme nopeasti saman aaltopituuden ja roolit. Vastuu kasvoi koko ajan kauden edetessä, ja mikä vastuu minulla oli pudotuspeleissä, niin en olisi vielä ennen joulua voinut edes kuvitella sitä. Se osoittaa, että sain ansaittua luottamuksen. Olemme käyneet keskusteluja kauden jälkeen, joissa totesimme yhteistyön toimineen hyvin.

Tuovin ensi kauden suunnitelmat ovat jo selvät. Hän jatkaa Ranskassa, mutta seura vaihtuu. EM-kilpailujen jälkeen hän siirtyy Gravelines-Dunkerquen riveihin uuden päävalmentaja Julien Mahén oikeaksi kädeksi.

Seurassa puhaltavat muutosten tuulet, sillä joukkuetta vuodesta 2008 valmentanut Christian Monschau jäi kauden jälkeen sivuun ja 34-vuotias Mahé nousi apuvalmentajan paikalta pääluotsiksi. Monschaun alaisuudessa Gravelines voitti muun muassa Ranskan runkosarjan kausina 2011-12 ja 2012-13 sekä kahdesti Leaders Cupin. Nyt seura lähtee rakentamaan uutta nousua nuorekkaan valmennusjohdon avulla.

– Gravelines on perinteinen seura eikä tästä ole niin montaa vuotta, kun he voittivat runkosarjan kahtena kautena peräkkäin. Siellä on mahdollisuus päästä rakentamaan jotain uutta, kun siellä on uusi valmennus ja seurajohto. Käväisin siellä tutustumassa alkuviikosta ja siellä on hyvä pöhinä päällä, Tuovi kertoo.

Sopimusta tehdessään Tuovi kertoi, että heillä on erilaiset vahvuudet Mahén kanssa. Samalla valmentajat voivat jakaa omaa tietotaitoaan ja kokemuksia toisilleen.

– Se oli yksi syy sopimukseeni, että täydennämme hyvin toisiamme. Lisäksi vastuuta on tulossa enemmän kuin aiemmin ja se on motivoivaa.

Tuovi ei ehdi kauaa hengähtää, kun pitkän seurajoukkuekauden jälkeen ajatukset siirtyvät jo maajoukkueen pariin ja tuleviin EM-kotikisoihin. Susijengi on saanut aiemmissa arvokisoissa taakseen matkaavien fanien lauman, mutta nyt pelit pelataan kotitantereella. Tuovi uskoo elo-syyskuun vaihteessa Helsingissä nähtävän jotain täysin ainutlaatuista.

– Nyt olemme uudenlaisen ajan edessä. Olemme menneet koko ajan nousujohteisesti eteenpäin, mutta nyt meillä kaikilla on edessä hyppy tuntemattomaan. Emme tiedä mitä tulee tapahtumaan. Hype on noussut kovaksi, mutta se mihin hype kasvaa, kukaan ei ole ennen kokenut sellaista.

– Maaottelut kotimaassa ovat olleet ainutlaatuisia tapahtumia ja nyt niitä päästään pelaamaan joka päivä. Kirsikkana kakun päällä olisi jatkopelit sitten vanhassa kotikaupungissani ja kotihallissani. Tässä on tänä kesänä uudenlaista jännitystä, hehkuttaa Tuovi.

Ennen EM-kilpailuja Suomi pelaa kahdeksan kovaa harjoitusottelua ollakseen mahdollisimman valmis pallon noustessa ilmaan 31.8. Ranskaa vastaan. Susijengin harjoitusvastustajat on tarkkaan valittu tulevia EM-vastustajia silmällä pitäen.

– Harjoitusottelut ovat pienoiskoossa meidän lohkomme. Esimerkiksi Slovenia pelaa hyvin erilaista koripalloa kuin mikään muu joukkue. On parempi, että kohtaamme joukkueita jotka pelaavat eri tavalla ja erilaisilla taktiikoilla vastaan.

Tuovi veikkaa, että Suomen vakaan pelitavan päälle saatetaan tuoda myös hieman uusia rakennuspalikoita.

– Meillä on pelitapa mihin luotetaan ja mitä rakennetaan, mutta sen mitä tiedän Henrikistä, niin paikoilleen emme jää polkemaan. Turkkia luodaan aina vähän uudestaan ja sitä aloitettiin jo vähän viime kesänä. Valmentajat ovat olleet vähän eri paikoissa tällä kaudella ja jokaisella on varmasti uusia ajatuksia joita tuoda mukaan, ennakoi Tuovi.

Lähde: Basket.fi