Koripalloliitto piti kevätliittokokouksensa Espoossa
Koripalloliiton kevätliittokokous järjestettiin 22.4. lähikokouksena Scandic Espoossa. Liittohallituksen kolme erovuoroista jäsentä hyväksyttiin ehdollepanotoimikunnan esityksen mukaisesti seuraavalle kolmivuotiskaudelle, kun Marko Airamaa, Kaisa Forsström ja Tiina Sten jatkavat liittohallituksessa.
Kokouksen avasi Koripalloliiton puheenjohtaja Timo Elo, joka toivotti alkuun onnittelut Kotkaan ja Peli-Karhuille viidennestä peräkkäisestä Suomen mestaruudesta. Koripallo teki jälleen tänä vuonna uuden lisenssiennätyksen ja Elo jakoi kiitosta kaikille seuroille jatkuvasta lajin nosteen eteen tehdystä työstä.
– Seuroissa tehdään korvaamatonta työtä koripallon kasvun eteen. On muistettava, että teemme nuorisotyötä, ehkäisemme syrjäytymistä ja samalla myös menestymme kilpailullisesti. Haluamme jatkossakin liikuttaa ihmisiä yhä enemmän ja olemme siihen valmiit, Timo Elo lausui Koripalloliiton verkkosivujen mukaan.
Liittokokous hyväksyi toimintasuunnitelman, joka keskittyy strategisen tason linjauksien ohella muun muassa siihen, että liiton päätöksenteossa selkeytetään vastuita operatiivisen ja strategisen tason välillä.
Kokous hyväksyi toimintasääntöihin lisäyksen, jossa Koripalloliitto ja sen jäsenet sekä liiton toiminnassa olevat henkilöt ja yhteisöt sitoutuvat urheilun oikeusturvalautakunnan toimivaltaan ja noudattamaan sen päätöksiä.
Liittokokous hyväksyi konsernin 11,4 miljoonan euron suuruisen talousarvion kaudelle 2023–24.
Liittokokouksen puheenjohtajana toimi liiton 12. kunniajäsen Rauno Segersvärd. Paikalla kokouksessa oli edustettuna 19 seuraa.
Koripalloliiton liittohallituksen kolme erovuoroista jäsentä hyväksyttiin ehdollepanotoimikunnan esityksen mukaisesti seuraavalle kolmivuotiskaudelle, kun Marko Airamaa, Kaisa Forsström ja Tiina Sten jatkavat liittohallituksessa.
Erovuorossa ollut varajäsen Ville Sipiläinen jatkaa niin ikään seuraavalle kolmivuotistoimintakaudelle.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Siirtopommi: Susijengin tähtilaituri siirtymässä Real Madridiin
- Susijengin MM-edustaja kolmatta kertaa urallaan ulkomaille
- Susijengin tähtisentteri siirtyy Barcelonaan
- Yllättävä käänne Susijengin tähden uralla – Mikael Jantunen jättää Fenerbahçen
- Koripallon MM-karsinnat: Susijengin pelit, tulokset, tv
- YLE: Maajoukkueesta pudotettu Jacob Grandison – nyt selvisi lisää
- Ranska oli kotonaan Susijengiä parempi – seuraavaksi luvassa kutkuttava ottelu
- Susijengi kohtaa Ranskan – ottelussa tällainen kokoonpano
- Susijengi nappasi voiton MM-karsinnoissa – mahdollisuus lohkoykköseksi
- Kotiyleisö teki Lauri Markkaseen vaikutuksen – ”En vaihtaisi mihinkään”
- Tuukka Kotti jatkaa upeaa uraansa
- Susijengin kisajoukkue valittu
- 16-vuotiaiden maajoukkueet kutsuttu Kisakallioon
- Awak Kuierin Dallas Wings päihitti hallitsevan mestarin
- Susijengi tositoimissa! Näin näet Belgia-Suomi-ottelun ilmaiseksi
- Detroit pysäytti Utahin – Lauri Markkasen 25 pistettä eivät riittäneet
- Kommentti: Tästä miehestä kuullaan vielä paljon
- Korisliigan sarjaohjelma vahvistettu
- Kouvot kunnioitti Ville Kaunistoa sekä paitaseremonialla että kotivoitolla
- MU15-maajoukkue leirille Kisakallioon