Kataja kohtaa kivikovan venäläisjoukkueen FIBA Europe Cupissa
Kuva: Juha Tamminen
FIBA Europe Cupin jatkolohkossaan kolmen ottelun jälkeen vielä voitoitta oleva Joensuun Kataja Basket saa tänään keskiviikkona vieraakseen venäläisen Avtodor Saratovin. Avtodor Saratov on puolestaan voittanut kaikki kolme jatkolohkon otteluaan.
Katajan on voittettava, jos joukkue vielä mielii taistella neljän joukkueen lohkossaan kahdesta kärkisijasta. Tappio tarkottaisi pudotuspelihaaveiden kariutumista.
Joukkueet kohtasivat jo joulukuussa Venäjällä. Tuolloin Avtodor Saratov oli vahvempi murskalukemin 98–57.
Kataja saa keskiviikkona pitkästä aikaa FIBA Europe Cupissa käyttöönsä lähes koko rosterinsa. Myös monipuolinen Rahlir Hollis-Jefferson on toipunut loukkaantumisestaan.
Kataja Basketin päävalmentaja Juha Sten tietää, että jatkopaikka on monen mutkan takana. Kataja ei kuitenkaan missään nimessä luovuta.
– Saratovissa saatiin aikamoinen tukkapölly ja sitä esitystä on ehdottomasti pystyttävä parantamaan. Mitä tulee jatkopaikkaan, niin etenemme rauhassa peli kerrallaan. Omiin mahdollisuuksiimme uskomme niin kauan kuin vähänkin toivoa on, Sten linjaa Katajan tiedotteessa.
– Saratovilla on eittämättä lohkon kovimmat yksilöt, joten henkilökohtaisella tasolla edessä on jälleen kova koitos. Meillä on monta kaveria, joiden unelma on pelata isommilla areenoilla, joten juuri nämä pelit motivoivat erityisesti.
Avtodorin kokoonpanossa on kaksi Korisliigastakin tuttua pelaajaa. Takamies Trae Golden (17,6/5,0s) aloitti ammattilaisuransa Lapuan Kobrissa. Sisäpelaaja David Kravish (10,1/8,6) ihastutti kaudella 2015–16 BC Nokian paidassa.
– On selvää, että virheistä joutuu keskiviikkona maksamaan. Tavoitteemme on pelata mahdollisimman ehjästi, omalla konseptilla, ja jos jotakin saamme Avtodorilta otettua pois, niin se on plussaa, Sten päättää.
FIBA Europe Cupin jatkolohkon neljäs ottelu Kataja Basket – Avtodor Saratov pelataan keskiviikkona 23.1. klo 18.30 Joensuun LähiTapiola Areenalla. Ottelu on katsottavissa suorana VeikkausTV:ssä.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Siirtopommi: Susijengin tähtilaituri siirtymässä Real Madridiin
- Susijengin MM-edustaja kolmatta kertaa urallaan ulkomaille
- Susijengin tähtisentteri siirtyy Barcelonaan
- Yllättävä käänne Susijengin tähden uralla – Mikael Jantunen jättää Fenerbahçen
- Koripallon MM-karsinnat: Susijengin pelit, tulokset, tv
- YLE: Maajoukkueesta pudotettu Jacob Grandison – nyt selvisi lisää
- Ranska oli kotonaan Susijengiä parempi – seuraavaksi luvassa kutkuttava ottelu
- Susijengi kohtaa Ranskan – ottelussa tällainen kokoonpano
- Susijengi nappasi voiton MM-karsinnoissa – mahdollisuus lohkoykköseksi
- Kotiyleisö teki Lauri Markkaseen vaikutuksen – ”En vaihtaisi mihinkään”
- Tuukka Kotti jatkaa upeaa uraansa
- Susijengin kisajoukkue valittu
- 16-vuotiaiden maajoukkueet kutsuttu Kisakallioon
- Anissa Poundsin heittokäsi kuumana
- Awak Kuierin Dallas Wings päihitti hallitsevan mestarin
- Detroit pysäytti Utahin – Lauri Markkasen 25 pistettä eivät riittäneet
- Helmi Tulonen juhlii pronssia Slovakiassa
- Kommentti: Tästä miehestä kuullaan vielä paljon
- Korisliigan sarjaohjelma vahvistettu
- Kouvot kunnioitti Ville Kaunistoa sekä paitaseremonialla että kotivoitolla