Karsinnat lähestyvät – Euroliigan ja FIBA:n kiistaan haetaan pikaista ratkaisua
Kuva: Juha Tamminen
Tämän hetken asetelmien perusteella Petteri Koponen (FC Barcelona) ja Sasu Salin (Unicao Malaga) joutuisivat jäämään pois Suomen riveistä perjantaina 24.11. karsinnat avaavasta Bulgaria-pelistä.
Euroopan suurseurojen voimin pyörivä Euroliiga ei ole suostunut muuttamaan kalenteriaan maajoukkuepelien takia, mikä uhkaa jättää Euroliigassa pelaavat sivuun MM-karsinnoista. Euroliigan otteluita pelataan osittain päällekkäin maaotteluiden kanssa.
Suomen ja monen muun maan koripalloliitot ovat tehneet aktiivisesti töitä sen eteen, että kaikki maajoukkuemiehet pääsisivät karsintoihin. Suomessa Koripalloliitto on ollut yhteydessä esimerkiksi urheiluministeri Sampo Terhoon ja suomalaisiin europarlamentaarikkoihin.
– Monella rintamalla on tehty töitä, liiton toimitusjohtaja Jari Tourunen sanoo Ilta-Sanomille.
Europarlamentaarikko Hannu Takkula tuntee kiistan hyvin, sillä hän kuuluu urheilun kanssa tekemisissä olevien meppien Sport Intergroup -ryhmään. Mainittu ryhmä kutsui Fiban ja ECA:n keväällä tapaamisiin, joissa yritettiin hieroa sopua.
– Yritimme vedota siihen, että Euroliigan pitäisi olla avoin sarja, samoin kuin esimerkiksi Mestarien liiga jalkapallossa. Euroliiga vetosi tasoeroihin, ja heille kysymys on bisneksestä, Takkula sanoo Ilta-Sanomien haastattelussa.
– Tässä on kuitenkin eettinen puoli. EU:n jäsenvaltiot osallistuvat urheilun rahoittamiseen, joten siinä mielessä on väärin, että liiga on suljettu ja että pelaajat eivät ole maajoukkueen käytössä.
Lähde: Ilta-Sanomat
LUE MYÖS:
- Jacob Grandisonin pitkä pelikielto päättyy – taustalla Susijengin lääkintätiimin virhe
- Susijengin takamies siirtyy Puolaan – isompaa roolia on odotettavissa
- Lauri Markkanen: ”Urheilu ei ole aina helppoa”
- Susijengi kaatoi Viron – Lassi Tuovi: ”Pelattiin playoff-mentaliteetilla”
- Susijengi jyräsi Viron yli – Lauri Markkanen palasi tasolleen
- Susijengin avainpelaaja siirtyy Turkin pääsarjaan
- Susijengin peli ailahtelee – Lassi Tuovi nosti esiin yhden selvän ongelmakohdan
- Susijengi taipui Ruotsille – heitto ei pudonnut ollenkaan
- Susijengi kohtaa MM-karsinnoissa Ruotsin – tv-lähetykset ja kokoonpanot
- Haastattelu: Miro Little kertoi, millainen Susijengi nähdään kentällä tällä viikolla