Kaksi vuotta sitten menestynyt Susikoulu tuodaan ensi vuonna takaisin uusin maustein
Ranskan Montpellierin vuoden 2015 EM-kisoissa ensimmäistä kertaa järjestetty Susikoulu tekee paluun ensi vuoden syyskuussa osittain Helsingissä pelattavassa turnauksessa. Kotikisoissa koulu laajenee kansainväliseksi tarjoamalla nuorille ja lapsille kaksi erilaista vaihtoehto.
Susikoulu on osa Kisakallion Urheiluopiston innoittamana syntynyttä Finnish PopUp School -konseptia. Koulu toimii turnausviikolla päivisin Mäkelänrinteen urheilulukion tiloissa. Opetuskieli vaihtuu englantiin ja opetusta pyritään tarjoamaan kaikkien Suomen lohkossa pelaavien maiden nuorimmille katsojille.
– Montpellierissä toteutettu Susikoulu oli menestys ja keräsi laajasti myös kansainvälistä kiitosta ja innovaatio ihastelua. Kotikisoissa järjestettävillä Susikouluilla haluamme varmistaa, että myös lapsilla on mahdollisuus osallistua turnausviikon ohjelmiin koulun siitä kärsimättä, Koripalloliiton puheenjohtaja Antti Zitting kommentoi asiaa liiton tiedotteessa.
Uutuutena Susikoulu saa rinnalleen School Camp -version. Siinä koululaisille tuodaan opetuksen lisäksi harjoitusviikko kansainvälisessä seurassa Kisakallion Urheiluopiston Susi Training Centerissä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Suomen MU16-joukkue nimetty kansainväliseen kutsuturnaukseen Unkarissa
- Elsa Lemmilä tehtaili yliopistouransa kärkilukemia
- Sara Bejedi oli jälleen vaikeasti pideltävä
- Awak Kuier hurjasteli Euroliigassa
- Alle 15-vuotiaat valittu maajoukkueleireille
- Lauri Markkanen yhä sivussa – Utah Jazzille murskatappio
- Lauri Markkanen sairaana – Utah Jazz hävisi
- Elsa Lemmilä keräsi levypalloja NCAA:ssa
- Alexander Madsen avitti Karditsan jatkoon Mestarien liigassa
- Lauri Markkanen kruunattiin jälleen vuoden koripalloilijaksi