Jukka Toijalan Steaua Bukarest valmiina pudotuspeleihin
Kuva: Juha Tamminen
Kesken kauden romanialaisseura Steaua Bukarestin päävalmentajaksi siirtynyt Jukka Toijala aloittaa urakkansa Romanian liigan pudotuspeleissä tiistaina. Toijala ja Steaua Bukarest kohtaavat pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Pitestin.
Toijala otti Steauan ohjakset käsiinsä helmikuun lopussa. Hän joutui sopeutumaan romanialaisen koripallon saloihin nopeasti, mutta puolentoista kuukauden pesti on sujunut Toijalalta hyvin.
– Tässä on omat haasteensa. Luin, että Iisalon Tuomaksen pitää Saksassa peluuttaa kahta saksalaista kentällä koko ajan ja meillä on sääntönä, että yksi romanialainen pitää olla koko ajan kentällä. Se tuo valmentajalle pohdittavaa miten rakentaa viisikoita, mutta maassa maan tavalla. Tässä on joutunut nopeasti ymmärtämään peliä, Toijala kertoo Koripalloliiton sivuilla.
Romanian liigassa pelattiin ensin kaksinkertainen runkosarja, jonka jälkeen joukkueet jaettiin sarjasijoituksen perustella ylempään ja alempaan jatkosarjaan. Kauden päätteeksi Steaua sijoittui kuuden joukkueen ylemmässä jatkosarjassa kolmanneksi ja saa pudotuspeleissä vastaansa Pitestin. Toijalan alaisuudessa joukkueet ovat kohdanneet kahdesti ja molemmat voittivat kotiottelunsa.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Siirtopommi: Susijengin tähtilaituri siirtymässä Real Madridiin
- Susijengin MM-edustaja kolmatta kertaa urallaan ulkomaille
- Susijengin tähtisentteri siirtyy Barcelonaan
- Yllättävä käänne Susijengin tähden uralla – Mikael Jantunen jättää Fenerbahçen
- Koripallon MM-karsinnat: Susijengin pelit, tulokset, tv
- YLE: Maajoukkueesta pudotettu Jacob Grandison – nyt selvisi lisää
- Ranska oli kotonaan Susijengiä parempi – seuraavaksi luvassa kutkuttava ottelu
- Susijengi kohtaa Ranskan – ottelussa tällainen kokoonpano
- Susijengi nappasi voiton MM-karsinnoissa – mahdollisuus lohkoykköseksi
- Kotiyleisö teki Lauri Markkaseen vaikutuksen – ”En vaihtaisi mihinkään”