Erik Murphy nauttii taas pelaamisesta
Viime kaudella Erik Murphy, 27, jätti ranskalaisen Nanterre 92:n ennen joulua ja uusi seura löytyi vasta elokuussa.
Murphy allekirjoitti sopimuksen Saksan Bundesliigassa sekä EuroCupissa pelaavan Frankfurt Skylinersin kanssa.
– Kesä oli aika hiljainen sopimustarjousten suhteen. Muutamia kyselyitä oli, mutta konkreettisia tarjouksia oli vähän.
– Irtisanoimme Nanterren kanssa sopimukseni yhteisymmärryksessä ja osasyynä siihen oli minun loukkaantumiseni. Minulla oli ongelmia kroppani ja lantioni kanssa ja kuntoutin itseäni ahkerasti, mutta tarvitsin myös lepoa. Se oli tärkeä asia myös henkisesti, että sain ladattua akkujani. Nyt kaikki tuntuu taas tosi hyvältä ja pelaaminen tuntuu mukavalta, Murphy kertoo Basket.fin haastattelussa.
Murphy on päässyt kesän treenaamaan ja pelaamaan terveenä. Viime kauden pienoisen rakennusvuoden jälkeen Frankfurt on jälleen valmiina tavoittelemaan tosissaan menestystä.
– Isoin asia on, että meidän pitää oppia tuntemaan toisemme paremmin ja parantaa jatkuvasti peliämme. Haluamme menestyä sekä Bundesliigassa että Saksan cupissa ja edetä EuroCupissa jatkoon. Meillä on hyviä pelaajia ja hyvä valmentaja, joka saa meidät pelaamaan hyvin yhteen. Tärkeintä on pystyä kehittymään koko ajan kauden edetessä, Murphy miettii.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
- Susijengin vakionimi siirtyy Turkkiin sarjanousijan riveihin
- Jacob Grandisonin pitkä pelikielto päättyy – taustalla Susijengin lääkintätiimin virhe
- Susijengin takamies siirtyy Puolaan – isompaa roolia on odotettavissa
- Lauri Markkanen: ”Urheilu ei ole aina helppoa”
- Susijengi kaatoi Viron – Lassi Tuovi: ”Pelattiin playoff-mentaliteetilla”
- Susijengi jyräsi Viron yli – Lauri Markkanen palasi tasolleen
- Susijengin avainpelaaja siirtyy Turkin pääsarjaan
- Susijengin peli ailahtelee – Lassi Tuovi nosti esiin yhden selvän ongelmakohdan
- Susijengi taipui Ruotsille – heitto ei pudonnut ollenkaan
- Susijengi kohtaa MM-karsinnoissa Ruotsin – tv-lähetykset ja kokoonpanot