Anniina Äijäsellä uudet haasteet Saksassa
Anniina Äijänen, 26, jätti viime kauden päätteeksi Espanjan kentät taakseen kolmen maassa vietetyn kauden jälkeen. Äijänen halusi uralleen uuden suunnan ja sellainen löytyi Saksan Bundesliigassa pelaavasta Royals Saarlouisista.
Äijäsen ammattilaisura käynnistyi Espanjan pääsarjassa Sedis Basquetin joukkueessa, jonka jälkeen kaksi edelliskautta hän pelasi Ferrolin joukkueessa sarjaporrasta alempana. Viime kausi meni Ferrolin osalta nappiin, kun joukkue pelasi koko kauden tappioitta ja nousi kauden päätteeksi pääsarjaan. Äijänen päätti kuitenkin lähteä kohti uusia maisemia.
– Harkitsin jäämistä ja olin tosi tyytyväinen, että pelasin kaksi vuotta samassa seurassa Espanjassa. Oman kehittymiseni kannalta kuitenkin halusin uudenlaisia haasteita ja uudenlaisen ympäristön. Siksi päätin lähteä Saksaan, Äijänen kertoo seuravalintansa taustoista Koripalloliiton sivuilla.
Uudenlaisia haasteita Äijänen onkin ehtinyt kohdata. Joukkueessa on tapahtunut alkukauden aikana useita muutoksia ja amerikkalaisvahvistuksia on ehtinyt jo tulla ja mennä.
– No, tässä on ollut vähän kaikenlaista. Joukkueessa on ollut tosi paljon muutoksia ja joukkueena alkukausi on ollut vaikea.
Koko juttu on luettavissa täältä.
Lähde: Basket.fi
- Susijengin tilanne on hurja MM-karsinnoissa – jopa kymmenen avainpelaajaa sivussa
- Pitkä odotus päättyy – kuukausia sivussa ollut Jacob Grandison siirtyy Ranskaan
- Susijengin vakionimi siirtyy Turkkiin sarjanousijan riveihin
- Jacob Grandisonin pitkä pelikielto päättyy – taustalla Susijengin lääkintätiimin virhe
- Susijengin takamies siirtyy Puolaan – isompaa roolia on odotettavissa
- Lauri Markkanen: ”Urheilu ei ole aina helppoa”
- Susijengi kaatoi Viron – Lassi Tuovi: ”Pelattiin playoff-mentaliteetilla”
- Susijengi jyräsi Viron yli – Lauri Markkanen palasi tasolleen
- Susijengin avainpelaaja siirtyy Turkin pääsarjaan
- Susijengin peli ailahtelee – Lassi Tuovi nosti esiin yhden selvän ongelmakohdan