18-vuotias yllätti Susijengissä – Tavaramerkkinä hyökkäyslevypallot
Mikael Jantunen, 18 debytoi miesten maajoukkueessa vasta tänä kesänä.
Latviaa vastaan Jantunen upotti 10 pistettä ja kahmi Suomen suurimman levypallosaaliin 11 kappaletta, joista peräti viisi tarttui käsiin hyökkäyskorilla. Se oli koko ottelun paras hyökkäyslevypallolukema.
– Se on puoliksi tahdonvoimaa ja puoliksi sitä, että menee sinne kovaa. Ja pitää työntää niin, etteivät tuomarit näe, Jantunen kertoi reseptinsä irtopallojen keräämiseen YLE:n haastattelussa.
Hyökkäyslevypallot ovat olleet Wartti Basketin kasvatin tavaramerkki jo juniorimaajoukkueissa. Latviaa vastaan nähdyn perusteella hän pystyy kaapimaan irtopalloja miestenkin peleissä, vaikkei 204-senttisenä kuulukaan kaikkein isoimpiin pelaajiin.
– Syliväli on 206 tai 207, joten ei minulla ole kovin pitkät kädet. Se on vain lähtenyt siitä, että kun tulin maajoukkueeseen, se oli roolini ja se on jäänyt päälle, Jantunen sanoi.
Nuorukaisen kesän projektina on ollut kaukoheiton kehittäminen. Latviaa vastaan hän sai kahdesta kolmosestaan toisen sisään.
– Paljon toistoja, ja tekniikkaa on vähän katsottu, että saisin heiton nopeammaksi, Jantunen kertoi.
Tästä nuoresta miehestä kuullaan varmasti vielä paljon.
Lähde: YLE
LUE MYÖS:
- Jacob Grandisonin pitkä pelikielto päättyy – taustalla Susijengin lääkintätiimin virhe
- Susijengin takamies siirtyy Puolaan – isompaa roolia on odotettavissa
- Lauri Markkanen: ”Urheilu ei ole aina helppoa”
- Susijengi kaatoi Viron – Lassi Tuovi: ”Pelattiin playoff-mentaliteetilla”
- Susijengi jyräsi Viron yli – Lauri Markkanen palasi tasolleen
- Susijengin avainpelaaja siirtyy Turkin pääsarjaan
- Susijengin peli ailahtelee – Lassi Tuovi nosti esiin yhden selvän ongelmakohdan
- Susijengi taipui Ruotsille – heitto ei pudonnut ollenkaan
- Susijengi kohtaa MM-karsinnoissa Ruotsin – tv-lähetykset ja kokoonpanot
- Haastattelu: Miro Little kertoi, millainen Susijengi nähdään kentällä tällä viikolla