We deliver -rahasto jakoi hurjasti stipendejä
Kuva: Juha Tamminen
Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakoi syyskuussa 110 stipendiä vähävaraisien perheiden koripallon harrastamisesta aiheutuvien kulujen kattamiseen.
Syyskuun hakukierroksella tukia jaettiin yhteensä 46 405 euroa. Tukea jaettiin vähävaraisten perheiden lapsien niin kausimaksuihin kuin varustekustannuksien kattamiseen.
– Koronapandemian vaikutukset ovat selvästi havaittavissa. Hakijoita oli liikkeellä äärimmäisen paljon, yhteyspäällikkö Jussi Laurila avaa Koripalloliiton sivuilla.
Koripalloliitto keräsi kampanjan avulla syksyn aikana 100 000 euron potin stipendeihin. Seuraava hakukierros järjestetään poikkeuksellisesti jo marraskuussa. Tulevalla hakukierroksella pääpaino on kausimaksujen avustamisessa.
– Toivon lämpimästi, että seurat jakavat herkeämättä tietoa kaikille apua tarvitseville. On hienoa, että pystymme järjestämään seuraavan hakukierroksen näin pian. Kiitos siitä vielä kaikille yhteistyökumppaneille ja kampanjaan lahjoittaneille. Apua todella nyt tarvitaan, Laurila summaa.
Ensimmäisen kerran We deliver -rahaston tukia jaettiin tammikuussa 2019. Kaikkiaan rahasto on avustanut seitsemän hakukierroksen perheitä yhteensä 132 164 eurolla.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Andre Gustavson tykitti kauden piste-ennätyksensä
- Video: Miikka Muurinen hämmensi koripallotoimittajaa
- Susijengin huippulupaus Samu Adler siirtyy kauden päätteeksi NCAA:han
- Linda-Lotta Lehtoranta juhli tuplamestaruutta
- Awak Kuier joutui pettymään Euroliigan finaalissa
- Mikael Jantusen Fenerbahce saa vastaansa Zalgiris Kaunasin Euroliigan puolivälierissä
- Awak Kuierin Galatasaray taisteli tiensä Euroliigan finaaliin
- Utah Jazzin valmentajalla uskoa Lauri Markkaseen
- Greg Gibson palaa kotimaan kentille
- Suomalaiskaksikon kausi päättyi pettymykseen Saksassa
- Susijengin huippulupaus Samu Adler siirtyy kauden päätteeksi NCAA:han
- Video: Miikka Muurinen hämmensi koripallotoimittajaa
- Linda-Lotta Lehtoranta juhli tuplamestaruutta
- Mikael Jantusen Fenerbahce saa vastaansa Zalgiris Kaunasin Euroliigan puolivälierissä
- Greg Gibson palaa kotimaan kentille
- Awak Kuier joutui pettymään Euroliigan finaalissa
- Oliver Nkamhoua taas Varesen avainpelaajia