Viekö Roope Ahosen tie Espanjan pääsarjaan?
Kuva: Juha Tamminen
Roope Ahosen kausi Espanjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla päättyi pettymykseen Oviedon kanssa.
Ahosen kauden näytöt olivat kuitenkin sitä luokkaa, että jo talven aikana yksi ACB-seura oli kiinnostunut hankkimaan salolaisen riveihinsä.
– Kauden aikana tuli yksi yhteydenotto pääsarjasta siirtoikkunan aikana, mutta silloin seurat eivät päässeet yhteisymmärrykseen. Se oli aika loppumetreillä ja Oviedolle olisi tullut kiire hankkia uusi takamies. Se oli minulle iso uutinen, jota olen periaatteessa odottanut koko ikäni. En edes odottanut, että sellainen voisi olla mahdollista. Se voi olla yksi vaihtoehto tulevaisuudessa, mutta jos se ei tapahdu nyt kesällä, niin jatketaan työntekoa, josko se olisi sitten joskus myöhemmin, Ahonen kertoo Koripalloliiton verkkosivuilla.
Oviedo on myös halukas pitämään tarkkakätisen Ahosen riveissään myös jatkossa. Ahonen ei ole kuitenkaan vielä tehnyt päätöstä missä ura jatkuu.
– Tulevaisuus on vielä aika hämärän peitossa enkä ole sitä hirveästi miettinyt. Joukkue ilmoitti jo hyvissä ajoin, että he haluaisivat minun jatkavan. Täällä on hyvä ympäristö pelata ja Oviedo on vahva optio mihin jäädä. Jotenkin haluaisin kuitenkin vähän haistella olisiko pääsarjaan myös mahdollista päästä, Ahonen valottaa.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Alle 15-vuotiaiden tyttöjen maajoukkuevalinnat julki
- Lotta-Maj Lahtisen Araski pelasti sarjapaikkansa kauden päätösottelussa
- Elias Valtosen Granada taistelee sarjapaikastaan
- Yle tavoitteli herkullista vastausta – Miikka Muurinen ei voinut paljastaa
- Oliver Nkamhouan Varese varmisti pudotuspelipaikan Italian Serie A1:ssä
- Huippusiirto purkissa – tässä Miikka Muurisen uusi seura!
- Helmi Tulonen juhlii pronssia Slovakiassa
- Eemeli Yalaho siirtyy North Carolina Staten riveihin
- Miikka Muurisen iso päätös – pian tiedetään yliopisto
- Viljami Vartiainen siirtyy seniorikaudeksi UC Santa Barbaraan
- Miikka Muurisen iso päätös – pian tiedetään yliopisto
- Susijengin huippulupaus Samu Adler siirtyy kauden päätteeksi NCAA:han
- Yle tavoitteli herkullista vastausta – Miikka Muurinen ei voinut paljastaa
- Huippusiirto purkissa – tässä Miikka Muurisen uusi seura!
- Video: Miikka Muurinen hämmensi koripallotoimittajaa
- Yle Urheilu: Lauri Markkanen luottavaisella mielellä kohti tulevaa
- Viljami Vartiainen siirtyy seniorikaudeksi UC Santa Barbaraan
- Eemi Luukkosen kausi jatkuu varsin eksoottisessa osoitteessa
- Mikael Jantusen Fenerbahce saa vastaansa Zalgiris Kaunasin Euroliigan puolivälierissä
- Andre Gustavson tykitti kauden piste-ennätyksensä