Tukku suomalaisonnistujia NCAA:n avauspeleissä

Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa pelattiin kauden ensimmäiset ottelut ja suomalaislupaukset pääsivät välittömästi tositoimiin. Avausyön onnistujiin kuuluivat mm. Remu Raitanen, Samuli Nieminen, Tomas Murphy ja Mubashar Ali.
Remu Raitasen San Francisco oli voitokas kauden avausottelussaan, kun ”Dons” pieksi UC Davisin 76-42 (46-26). Kolmatta kauttaan yliopistoparketeilla pelaava Raitanen sai rutkasti peliaikaa tehtaillen 26 minuutissa kahdeksan pistettä, viisi levypalloa, neljä syöttöä ja kaksi riistoa.
Myös kolmatta kauttaan pelaavan Samuli Niemisen Stephen F. Austin oli voitokas Texas Wesleyanin kustannuksella 71-83 (39-37). Nieminen kerrytti tilastosarakkeeseensa seitsemän pistettä, yhden levypallon ja yhden syötön 21 peliminuutissa.
Toisen kauden pelaajista Tomas Murphyn Northeastern hävisi lopussa ohi kirineelle Boston Universitylle 77-74 (33-36). Murphy heitti hyvillä tarkkuuksilla tusinallisen pisteitä, repi neljä levypalloa ja riisti kerran 23 minuutissa.
Toista kauttaan Southernissa pelaavan Mubashar Alin Southern joutui toteamaan Alabaman paremmakseen 62-82 (27-45). Ali käytti parketilla viettämänsä kaksitoista minuuttia tehokkaasti vääntäen kahdeksan pistettä ja kaksi levypalloa.
Lassi Nikkarisen Montana State kaatui selkein 101-71 (50-34) -loppunumeroin Utah Statelle avauspelissään. Toista kauttaan pelaava Nikkarinen heitti vapaaheittoviivalta kolme pistettä, noukki kolme levypalloa, tarjoili kolme syöttöä ja riisti kertaalleen pelaamassaan viidessätoista minuutissa.
Elias Valtonen pelasi yliopistouransa ensimmäiset kaksi minuuttia, kun Arizona State nujersi Cal State Fullertonin kahden jatkoajan jälkeen 94-102 (31-34, 83-83, 89-89). Valtonen jäi ilman tilastomerkintöjä.
Lähde: Basket.fi
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Susijengin EM-kotikisaleirityksessä 16 pelaajaa
- Susijengin Open Gymissä mielenkiintoisia vieraita
- Suomen 18-vuotiaille pojille kolmas tappio
- Suomen naisten universiadijoukkue sijoittui kahdeksanneksi
- Suomen miesten universiadijoukkue taipui Tshekeille
- Suomen miesten universiadijoukkue taipui Yhdysvalloille
- Naisten universiadijoukkue taipui Yhdysvalloille puolivälierissä
- Miesten universiadijoukkue helposti kahdeksan parhaan joukkoon
- Naisten universiadijoukkue nappasi alkulohkonsa ykkössijan
- Miesten universiadit käyntiin Suomen rökälevoitolla Chilestä
- Miesten universiadit käyntiin Suomen rökälevoitolla Chilestä
- Miesten universiadijoukkue helposti kahdeksan parhaan joukkoon
- Naisten universiadijoukkue nappasi alkulohkonsa ykkössijan
- Susijengin Open Gymissä mielenkiintoisia vieraita
- Naisten universiadijoukkue avasi kesäuniversiadit vahvasti
- Suomen miesten universiadijoukkue taipui Tshekeille
- Susijengin EM-kotikisaleirityksessä 16 pelaajaa
- Susijengin EM-kotikisojen Montenegro-ottelu loppuun varattu