Tampereen NMKY voitti pyörituolikoripallon Suomen mestaruuden

Tampereen NMKY juhli Suomen mestaruutta neljän vuoden tauon jälkeen, kun se kaatoi finaalissa Vilppaan. Pronssiottelussa PuHu oli Honkaa etevämpi.
Pyörätuolikoripallossa pelattiin nelinkertainen runkosarja, jonka päätteeksi ensimmäiseksi ja toiseksi sijoittuneet joukkueet kohtasivat finaalissa. Sarjan kolmas ja neljäs puolestaan pronssiottelussa.
Finaalissa kohtasivat viime kauden tapaan TaNMKY ja Vilpas. Tampereen NMKY oli hallittu sarjaa jo runkosarjassa, jossa se eteni voitosta voittoon. Finaalissa Vilpas ei kuitenkaan päästänyt TaNMKY:ta helpolla. Tamperelaiset aloittivat finaalin vauhdilla siirtyen 10-2-johtoon, mutta Vilpas nousi vielä rinnalle avausneljänneksen lopulla.
Ottelu eteni tasaisena aina viimeiselle neljännekselle tiukkana, mutta lopulta Tampereen NMKY:n tiukka puolustus oli rautaa ja tamperelaiset veivät Suomen mestaruuden numeroin 52-43 (24-21).
TaNMKY:n pistetykkinä toimi Anwar Fadhal, joka 24 pisteen myötä palkittiin finaalin parhaana pelaajana. Kultamitalijoukkueesta Harri Tuomala viimeisteli 10 pistettä ja Joni Laine 7.
Finaalin korkeimman pistesaalin kokosi Vilppaan Mika Raunu, joka tehtaili huimat 29 pistettä.
Pronssiottelussa kohtasivat PuHu ja Honka. Vantaalaisen PuHun kokemus näkyi kentällä alusta alkaen ja joukkue voitti pronssia pistein 57-37 (32-14).
Pronssiottelun pistehai oli PuHun Jarmo Leppänen 28 pisteellään. Hongan paras oli Topias Tyni, joka viimeisteli 10 pistettä.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Suomen 18-vuotiaille tytöille kaksi tappiota Serbiassa
- Sasu Salinin Espanjan kausi päätökseen
- Suomen 18-vuotiaat tytöt pelaa Serbiassa
- Tuomas Iisalon Bonn finaaleihin Saksassa
- Lassi Nikkarinen jatkaa Seagullsissa
- Suomen 15-vuotiaiden maajoukkueet Kisakallioon heinäkuussa
- Susijengi kohtaa Viron Espoossa 9.8.
- Ilari Seppälälle jatkoa Saint-Chamondissa
- Espanjassa ja Saksassa isoja pelejä
- Anton Mirolybovin ja Aleksi Koskisen Swans Gmunden mestaruuteen Itävallassa
- Suomen 15-vuotiaiden maajoukkueet Kisakallioon heinäkuussa
- Sasu Salinin Espanjan kausi päätökseen
- Tuomas Iisalon Bonn finaaleihin Saksassa
- Suomen 18-vuotiaat tytöt pelaa Serbiassa
- Susijengi kohtaa Viron Espoossa 9.8.
- Lassi Nikkarinen jatkaa Seagullsissa
- Suomen 18-vuotiaille tytöille kaksi tappiota Serbiassa
- Susijengi Rising Stars kohtaa Latvian ja Viron
- Espanjassa ja Saksassa isoja pelejä
- Topias Palmi sai tilaisuuden ja peliaikaa