Susiladiesin kausia päätökseen Saksassa
Kuva: Juha Tamminen
Saksan Bundesliigassa pelaavan Anni Mäkitalon kausi Donau-Riesin joukkueessa päättyi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella.
Donau-Ries joutui tunnustamaan pudotuspelien avauskierroksella Hernerin paremmakseen suoraan otteluvoitoin 2-0.
– Putoaminen tuntuu tietenkin ikävältä. Pudotuspelit ovat loppu ennen kuin ne oikeastaan ehtivät alkaakaan. Oli pettymys, ettemme päässeet semifinaaleihin, Mäkitalo harmittelee Koripalloliiton verkkosivuilla.
Mäkitalo allekirjoitti hiljattain Donau-Riesin kanssa jatkosopimuksen ja edessä on paluu tuttuihin maisemiin ensi kaudella.
Sarjaporrasta alempana pelaavan Camilla Grönbergin taival Bad Homburgin kanssa päättyi välierissä.
Grönbergin Bad Homburg taisteli noususta Bundesliigaan, mutta tie tyssäsi Jahn Müncheniä vastaan otteluvoitoin 2-1.
– Kausi ei päättynyt niin kuin olisi tietenkin toivonut, mutta kokonaisuudessaan meiltä onnistunut kausi ja itse olen ollut todella iloinen, että päätin tulla tänne. Omaan pelaamiseeni ja rooliini olen ollut todella tyytyväinen, Grönberg toteaa.
Grönberg pelasi ensimmäistä vuottaan ulkomailla ammattilaisena ja ulkomaan kentät siintävät mielessä myös tulevaisuudessa.
– Suunnitelmissa olisi jatkaa ensi kausi ulkomailla, mutta en vielä osaa sanoa että missä.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramo hopealle
- Aatu Kivimäki juhlii Slovakian mestaruutta
- Susiladiesilla kiireinen kesä
- Awak Kuierin Dallas Wings päihitti hallitsevan mestarin
- Uuno: Lauri Markkanen hankki upean arvokiinteistön – naapurina Joel Pohjanpalo
- Hanno Möttölä siirtyy Brisbane Bulletsin valmennusjohtoon
- Andre Gustavson ja Erik Sajantila välieräväännöissä
- Sasu Salin lämpenee Espanjassa
- Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nimetty kesäkuun Kisakallion leirille
- Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat Korisliigassa
- Uuno: Lauri Markkanen hankki upean arvokiinteistön – naapurina Joel Pohjanpalo
- Suomen 18-vuotiaat tytöt päättivät PM-turnauksen voittoon
- Susijengi kohtaa heinäkuun MM-karsintaottelussa Unkarin Veikkaus Arenalla
- Elmeri Abbey jatkaa uraansa Utahin yliopistossa
- Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nimetty kesäkuun Kisakallion leirille
- Susiladiesilla kiireinen kesä
- Aatu Kivimäki juhlii Slovakian mestaruutta
- Alle 15-vuotiaiden tyttöjen maajoukkuevalinnat julki
- Andre Gustavson ja Erik Sajantila välieräväännöissä
- Anni Mäkitalo juhli sarjakärjen kaatoa Saksassa