Susijengin suurlupaus Iltalehdelle NBA-unelmasta: ”Sen eteen tehdään töitä”
Maajoukkuekoripalloilija Mikael Jantunen kirjoitti urheilun rinnalla ylioppilaaksi ja siirtyi Utahin yliopistoon.
– Haluan päästä mahdollisimman korkealle tasolle pelaamaan. Tässähän nyt yliopistoura alkaa, ja seuraavat vuodet ovat aika tärkeitä oman uran kannalta. Korkealla se tavoite on, Jantunen kertoo Iltalehdelle.
NBA on siintänyt jo pitkään nuoren miehen unelmana.
– Nyt se on enemmän muuttunut tavoitteeksi. Sen eteen tehdään töitä.
Lauri Markkasen jalanjälkiä yliopistokoripalloilijana seuraavan Jantusen opiskelijapelit saattavat päättyä hyvissä ajoin ennen neljän opintovuoden täyttymistä – mahdollisen NBA-varauksen takia.
– En ole niin pitkälle asiaa miettinyt, hän kuittaa Iltalehdelle.
19-vuotias huippulahjakkuus suorittaa parhaillaan varusmiespalvelustaan urheilukoulussa Kaartin jääkärirykmentissä Helsingissä. Hän käyttää urheilukomennuksiaan 5–6 viikon valmennusleiriin Utahissa, jonne hän suuntasi toukokuun toisena viikonloppuna.
– Samalla aloittelen täällä koulua ja tutustun paikkoihin. Tässä yhteydessä koulussa on vain pari kesäkurssia, joten voin keskittyä täysipainoisesti harjoitteluun, Jantunen kertoo.
Lähde: Iltalehti
LUE MYÖS:
- Suomen 16-vuotiaille tytöille terävä startti kutsuturnauksessa
- Knicks murskasi Lauri Markkasen Jazzin Madison Square Gardenissa
- Lauri Markkanen johdatti Utahin voittoon Brooklynista
- Andre Gustavson sopimukseen Belgian suurseuran Filou Oostenden kanssa
- Suomalaisonnistujat esiintyivät edukseen NCAA-parketeilla
- ”Tämä oli susikoripalloa” – Susijengi kaatoi Ranskan Espoossa
- Lauri Markkanen ei päässyt parhaimpaansa
- Huippukova Ranska Susijengin haasteena maanantaina
- Lassi Tuovi: ”Unkari ansaitsi voittonsa”
- Susijengin kaksikolle arvokisakarsintadebyytit
- Huippukova Ranska Susijengin haasteena maanantaina
- Susijengi lähtee MM-karsintaikkunaan neljäntoista pelaajan voimin
- Lauri Markkanen ei päässyt parhaimpaansa
- Lassi Tuovi: ”Unkari ansaitsi voittonsa”
- Susijengin kaksikolle arvokisakarsintadebyytit
- ”Tämä oli susikoripalloa” – Susijengi kaatoi Ranskan Espoossa