Susijengin Salinille, Wilsonille ja Murphylle tappiot eurocupeissa

Kuva: Juha Tamminen
Sasu Salin, Jamar Wilson ja Erik Murphy kokivat niukat tappiot eurokentillä. Tappiosta huolimatta Murphyn ja Wilsonin Nanterre on kuitenkin hyvissä asemissa Mestarien liigan lohkovaiheen ensimmäisen kierroksen jälkeen.
Euroliigassa Salinin Malaga joutui tunnustamaan Baskonian paremmakseen 88-82 (41-36)-lukemin. Malagan kohtaloksi koitui surkea avausneljännes, jonka Baskonia voitti 27-12. Malaga pystyi nousemaan vielä rinnalle ja ohi, mutta Baskonia repäisi 7-0-jakson päätösneljänneksen puolivälissä pelin ollessa tasan eikä Malaga pystynyt siihen enää vastaamaan. Salin heitti 13 minuutissa viisi pistettä ja otti yhden levypallon. Malagalla on kolme voittoa ja kahdeksan tappiota ollen sarjassa viimeisenä.
Mestarien liigassa Murphyn ja Wilsonin Nanterre hävisi lohkon kärkikamppailussa vieraskentällä Besiktasille 74-79 (31-42). Nanterre joutui isolle takamatkalle jo ensimmäisellä puoliajalla, mutta nousi vielä neljännellä jaksolla pisteen päähän. Besiktas piti kuitenkin pintansa kotikentällään loppuun asti.
– Tämä oli toinen peräkkäinen pelimme, jossa pelasimme paremmin toisella puoliajalla kuin ensimmäisellä. Jos olisimme pelanneet kaksi hyvää puoliaikaa, meillä olisi ollut mahdollisuudet voittaa peli, Wilson harmitteli ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa Koripalloliiton verkkosivujen mukaan.
Wilson tilastoi ottelussa neljä pistettä, yhden levypallon ja kaksi syöttöä. Murphy sen sijaan nikkaroi kaksi pistettä, kuusi levypalloa, kaksi syöttöä ja torjunnan. Nanterre on lohkossaan toisena Besiktasin perässä ja saldona on seitsemästä ottelusta viisi voittoa.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Lauri Markkanen ja Utah Jazz iskussa NBA-avauksessa
- Sasu Salin tarkkana vapaaheittoviivalla
- Olivier Nkamhoua aloittanut kauden Italian Serie A1:sa upeasti
- Susiladiesin Ruotsi-ottelun lipunmyynti käynnissä
- Mikael Jantusen kolmoset purivat Euroliigassa
- Nuorten maajoukkuevalmennuksessa haku auki
- Elina Koskimies palasi Saksaan mestaruusjahtiin
- Edon Maxhuni vahvalla pelipäällä
- Mikael Jantunen ottanut paikkansa
- Miikka Muurinen iskussa Partizan-debyytissään
- Erik Sajantila siirtyy Hollantiin
- Susi All Stars 2025 -pelaajat valittu ensimmäiseen leiritykseen
- 18-vuotiaiden poikien maajoukkue leirille Kisakallioon
- Alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkueleirille kutsuttu 20 pelaajaa
- Anniina Äijäsellä uudet haasteet Saksassa
- Anton Odabasi päättää uransa – vain 23-vuotiaana
- Arpa toi Katajalle virolaisvastustajan eurokentille
- Awak Kuierilta huippuottelu
- Awak Kuierin peliaika kasvussa
- Chicago Bulls hävisi Pelicansille