Susijengin pelaajalla vaikea alkukausi Liettuassa
Kuva: Juha Tamminen
Carl Lindblomin edustama Utenos Juventus on aloittanut Liettuan liigan tahmeasti häviten kaikki kolme otteluaan.
Nyt joukkue on kääntänyt katseensa kohti Mestarien liigaa. Viime kaudella Juventus eteni lohkovaiheesta aina ensimmäiselle pudotuspelikierrokselle, jossa se joutui kuitenkin tunnustamaan ateenalaisen AEK:n paremmakseen. Joukkue lähtee uuteen Mestarien liigan kauteen kauteen jälleen korkein odotuksin.
– Meillä on ollut vaikea kausi emmekä ole saaneet joukkuepeliä kulkemaan. Nyt on viimeistään aika saada se toimimaan.
– Koko organisaatiolle ja joukkueelle on tärkeä asia päästä Mestarien liigaan. Siitä kertoo esimerkiksi se, että matkasimme Bulgariaan jo keskiviikkona. On sitten aikaa valmistautua kauden tähän asti tärkeimpään otteluun.
Juventuksen esteenä lohkovaiheeseen pääsyyn on bulgarialainen Lukoil Academic. Sofialaisjoukkue aloitti karsinnat toiselta kierrokselta ja siirsi tieltään portugalilaisen Benfican vakuuttavin yhteispistein 178-153.
– Kovat kaksi matsia on tulossa. Vähän olen heidän kokoonpanoaan katsellut ja joukkue vaikuttaa kovalta. Lisäksi he selvittivät tiensä toiselta kierrokselta jatkoon aika vakuuttavasti, Lindbom miettii tulevaa vastustajaa.
Lähde: Koripalloliiton sivut.
LUE MYÖS:
- Susijengin vakionimi siirtyy Turkkiin sarjanousijan riveihin
- Jacob Grandisonin pitkä pelikielto päättyy – taustalla Susijengin lääkintätiimin virhe
- Susijengin takamies siirtyy Puolaan – isompaa roolia on odotettavissa
- Lauri Markkanen: ”Urheilu ei ole aina helppoa”
- Susijengi kaatoi Viron – Lassi Tuovi: ”Pelattiin playoff-mentaliteetilla”
- Susijengi jyräsi Viron yli – Lauri Markkanen palasi tasolleen
- Susijengin avainpelaaja siirtyy Turkin pääsarjaan
- Susijengin peli ailahtelee – Lassi Tuovi nosti esiin yhden selvän ongelmakohdan
- Susijengi taipui Ruotsille – heitto ei pudonnut ollenkaan
- Susijengi kohtaa MM-karsinnoissa Ruotsin – tv-lähetykset ja kokoonpanot