Susijengin kesän 2024 olympiakarsintapaikka vahvistettiin
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA vahvisti MM-kisojen 9.–32. sijoittuneiden joukkueiden loppurankingin ja samalla myös Susijengin paikan kesän 2024 olympiakarsinnoissa. Susijengi ylsi Aasian MM-kisoissa lopulta sijalle 21. ja oli niin ollen MM-kisojen kahdenneksitoista paras eurooppalaisjoukkue.
Suoran paikkansa Pariisin olympialaisissa ovat kisaisäntä Ranskan lisäksi varmistaneet MM-kisasijoitustensa perusteella Yhdysvallat ja Kanada (Amerikka), Etelä-Sudan (Afrikka), Japani (Aasia) sekä Australia (Oseania).
Lisäksi MM-kisojen kuudesta parhaasta eurooppalaisjoukkueesta (Saksa, Italia, Latvia, Liettua, Serbia, Slovenia) kaksi parhaiten kisoissa sijoittuvaa joukkuetta etenevät suoraan Pariisin kisoihin.
Tulevat olympiakarsinnat pelataan neljässä kuuden joukkueen turnauksessa. MM-kisojen 3.-6. parhaiden eurooppalaisjoukkueiden lisäksi olympiakarsintoihin osallistuvat Egypti, Angola, Norsunluurannikko ja Kamerun (Afrikka), Puerto Rico, Brasilia, Dominikaaninen tasavalta, Meksiko ja Bahama (Amerikka), Libanon, Filippiinit ja Bahrain (Aasia), Uusi-Seelanti (Oseania) sekä Espanja, Montenegro, Kreikka, Georgia, Suomi, Kroatia ja Puola (Eurooppa).
– On varmaa, että jokaisen urheilijan suurimpia tavoitteita uralla on päästä edustamaan maataan olympiakisoissa. Jokainen tämän joukkueen jäsen ottaa kiitollisena vastaan tämän mahdollisuuden, Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi hymyilee Koripalloliiton sivuilla.
– Vuosien hienot otteet ja määrätietoinen työ mahdollistavat sen, että meillä on edessämme taas erilainen susikesä, jonka aikana pääsemme mittaamaan osaamistamme maailman huippumaitamme vastaan. Olympiakarsintaturnaus tuo mukanaan taas joukon korkeatasoisia otteluita, jotka auttavat meitä kehittymään yksilöinä ja joukkueena.
Olympiakarsintaturnaukset sijoittuvat heinäkuun 2024 alkuun. Pariisin olympialaiset järjestetään vuorostaan 27.7.-11.8.2024.
Suomi on edellisen kerran pelannut olympiakarsintoja vuonna 1988, jolloin karsinnat järjestettiin Hollannin Arnheimissä. Suomi on kerran historiansa aikana edennyt olympialaisten koripalloturnaukseen voitettuaan Sveitsin Genevessä järjestetyn karsintaturnauksen 1964.
Olympiakarsinnoissa on vuosien aikana nähty myös runsain mitoin yllätyksiä. Viimeksi sellaisen järjesti Tshekki, joka kaksi vuotta sitten aloitti karsintansa alkulohkotappiolla Turkille, mutta peittosi karsintalohkonsa välierässä Kanadan ja finaalissa Kreikan ansaiten paikkansa olympiakentillä.
– Tämä on suuri mahdollisuus paitsi joukkueelle, myös faneille. Olympiakarsinnoissa tiedossa on taatusti ennenkokematon urheiluelämys, päättää Tuovi.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Siirtopommi: Susijengin tähtilaituri siirtymässä Real Madridiin
- Susijengin MM-edustaja kolmatta kertaa urallaan ulkomaille
- Susijengin tähtisentteri siirtyy Barcelonaan
- Yllättävä käänne Susijengin tähden uralla – Mikael Jantunen jättää Fenerbahçen
- Koripallon MM-karsinnat: Susijengin pelit, tulokset, tv
- YLE: Maajoukkueesta pudotettu Jacob Grandison – nyt selvisi lisää
- Ranska oli kotonaan Susijengiä parempi – seuraavaksi luvassa kutkuttava ottelu
- Susijengi kohtaa Ranskan – ottelussa tällainen kokoonpano
- Susijengi nappasi voiton MM-karsinnoissa – mahdollisuus lohkoykköseksi
- Kotiyleisö teki Lauri Markkaseen vaikutuksen – ”En vaihtaisi mihinkään”