Susijengin ja Vilppaan Juho Nenoselle vuoden URAteko-tunnustuspalkinto

Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiö (URA) on myöntänyt Susijengin ja Salon Vilppaan Juho Nenoselle vuoden 2018 URAteko-tunnustuspalkinnon uudenlaisen ammattiurheilijan työnkuvan luomisesta.
Nyt kymmenennen kerran jaettu URAteko-tunnustus myönnetään henkilölle tai taholle, joka on vuoden aikana merkittävällä ja uutta luovalla tavalla myötävaikuttanut urheilijoiden uramahdollisuuksien kehittämiseen. Tunnustuspalkinnon suuruus on tuhat euroa, jonka saaja voi käyttää haluamallaan tavalla urheilijoiden tukemiseen.
Vuoden 2018 URAteko –tunnustuspalkinto myönnettiin Korisliigassa Salon Vilppaan paidassa pelaavalle ja Susijengistäkin tutulle Nenoselle.
– Kauppatieteiden maisteri ja koripallon ohessa yrittäjänä toimiva Nenonen on tuonut myönteisesti esiin urheilun ja opiskelun sekä urheilun ja muun työn yhdistämistä luoden samalla uudenlaista ammattiurheilijan työnkuvaa, Olympiakomitean tiedotteessa perustellaan.
– Tämän lisäksi Nenonen on kehittänyt ja toteuttanut pioneerityönä Itä-Suomen yliopistolle urheilujohtamisen opintokokonaisuuden. Nenonen on esimerkillään johtava, verkostoitumisen mestari, ennakkoluuloton ja työtä pelkäämätön moniottelija kentällä ja kentän ulkopuolella.
– Kiitos kuuluu niille tahoille, jotka ovat innostaneet minua ja arvostaneet opiskelua. Uskon, että opiskelu on yksi tärkeimmistä asioista oman identiteetin ja potentiaalin laajentamisen näkökulmasta. On todella tärkeää, että se nostetaan esille. Kaikkia munia ei kannata laittaa samaan koriin, vaan jos pystyy laittamaan muutaman munan siihen opiskelukoriin, se on arvokasta, Nenonen totesi Koripalloliiton sivuilla.
Urheilijoiden ammattienedistämissäätiö jakoi 130 urheilijalle opiskeluapurahan lukuvuodelle 2017-2018. Apurahoja jaettiin koko lukuvuodelle 3000 euron tai yhdelle lukukaudelle 1500 euron suuruisina yhteensä 301 500 euroa. Apurahan saajien joukossa on niin aktiiviurheilijoita kuin myös jo uransa lopettaneita urheilijoita. Koripalloilijoista apurahaa saivat Annika Holopainen, Henna Salomaa, Anniina Äijänen, Fiifi Aidoo, Shawn Hopkins, Edon Maxhuni sekä Hannes Pöllä.
Urheilijoiden ammattienedistämissäätiö perustettiin vuonna 1972 silloisen tasavallan presidentin Urho Kekkosen toimesta. Säätiön tarkoituksena on tukea huippu-urheilijoiden kouluttautumista ja urheilu-uran jälkeisen ammatin hankkimista. Perustamisestaan lähtien URA-säätiö on jakanut vuosittain opiskeluapurahoja aktiivi- ja uransa jo päättäneille urheilijoille. Apurahoja jaettiin nyt 46. kerran.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Susijengin nuori runkopelaaja siirtyy Michiganiin
- Awak Kuier tilastoi kaksi levypalloa ja kaksi torjuntaa
- Suomen 18-vuotiaille tytöille kaksi tappiota Serbiassa
- Sasu Salinin Espanjan kausi päätökseen
- Suomen 18-vuotiaat tytöt pelaa Serbiassa
- Tuomas Iisalon Bonn finaaleihin Saksassa
- Lassi Nikkarinen jatkaa Seagullsissa
- Suomen 15-vuotiaiden maajoukkueet Kisakallioon heinäkuussa
- Susijengi kohtaa Viron Espoossa 9.8.
- Ilari Seppälälle jatkoa Saint-Chamondissa
- Sasu Salinin Espanjan kausi päätökseen
- Tuomas Iisalon Bonn finaaleihin Saksassa
- Suomen 18-vuotiaat tytöt pelaa Serbiassa
- Lassi Nikkarinen jatkaa Seagullsissa
- Suomen 15-vuotiaiden maajoukkueet Kisakallioon heinäkuussa
- Susijengi kohtaa Viron Espoossa 9.8.
- Suomen 18-vuotiaille tytöille kaksi tappiota Serbiassa
- Susijengi Rising Stars kohtaa Latvian ja Viron
- Topias Palmi sai tilaisuuden ja peliaikaa
- Espanjassa ja Saksassa isoja pelejä