Susijengin EM-kotikisaleirityksessä 16 pelaajaa
Tampereen EM-alkulohkoa Nokia Areenalla 27.8.–3.9. isännöivä Susijengi on kerääntynyt EM-kotikisakesän avaavan valmistautumisjakson ensimmäiselle leiritykselleen Lohjan Kisakallion Susi Training Centeriin kuudentoista miehen joukolla.
Kisakallion leirityksen nimekkäimpänä pelaajana kimmeltää keväällä 2023 NBA:n kehittyneimmäksi pelaajaksi valittu Utah Jazzin Lauri Markkanen (213 cm / 28 vuotta), joka on pelannut 43 miesten maaottelua 21,0 pisteen, 7,1 levypallon, 1,3 syötön ja 1,0 riiston keskiarvoin ja vetänyt Suomi-paidan ylleen kaksissa EM-kisoissa (2017, 2022) ja yksissä MM-kisoissa (2023).
Leiritysryhmän kokenein pelaaja on kapteeni Sasu Salin (191/34), jonka seuraava maaottelu on hänen maajoukkueuransa sadasviideskymmenes. Salin on esiintynyt urallaan viisissä EM-kisoissa (2011, 2013, 2015, 2017, 2022) ja kaksissa MM-kisoissa (2014, 2023).
Vuoden 2022 EM-kisat ja vuoden 2023 ansioluetteloonsa keränneitä pelaajia on Markkasen ja Salinin lisäksi seitsemän: Euroliigan mestarin Fenerbahcen kanssa kaksivuotisen sopimuksen solminut Mikael Jantunen (204/25), kevään Suomen mestari Henri Kantonen (198/27), kolmanteen NCAA-kauteensa valmistautuva Miro Little (193/21), viime kaudella Ranskan, Italian ja Turkin liigoja pelannut Edon Maxhuni (188/27), ”isojen pelien mies” Ilari Seppälä (188/32) sekä Espanjan liigaa pelanneet Alexander Madsen (208/30) ja Elias Valtonen (200/26).
Okinawan kesän 2023 MM-kisoissa arvokisadebyyttinsä tehneistä pelaajista mukana ovat viime kaudeksi NCAA:sta Eurooppaan siirtynyt Olivier Nkamhoua (203/25) ja PAOK Thessalonikissa keväällä väläytellyt Jacob Grandison (198/27).
Viime kesän Valencian olympiakarsintaturnauksessa räjähtävän sisääntulon Susijengiin tehneet Andre Gustavson (196/26) ja Miikka Muurinen (211/18) ovat leiritysryhmässä mukana, kuten myös erinomaisesti Latvian hopeajoukkue BK Ventspilsissä esiintynyt ja yksitoista miesten maaottelua pelannut Perttu Blomgren (196/23).
Kisakallioon kokoontuvan leiritysryhmän täydentävät miesten maaotteludebyyttiään metsästävät Mustapha Amzil (206/23) ja Aaron Ekwere (196/19). Viiden kauden NCAA-taipaleelta palaava KTP-kasvatti Amzil on vastikään allekirjoittanut sopimuksen Kosovon tuplamestari KB Trepcan kanssa, kun taas Tampereen Pyrinnön kasvatteihin lukeutuva Ekwere oli Suomen 20-vuotiaiden miesten johtava pelaaja EM-kisoissa 16,9 pisteen, 5,7 levypallon, 2,6 riiston ja 2,1 syötön keskiarvoin.
Päävalmentaja Lassi Tuovin, Hanno Möttölän ja Teemu Rannikon tueksi valmennusjohtoon liittyvät uusina kasvoina Jani Parkkinen ja Samuli Nieminen. Kesällä 2023 Susijengin valmennuksessa debytoinut Utah Jazz -apuvalmentaja Sean Sheldon palaa ryhmään viime kesän tauon jälkeen.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Elias Valtosen Granada taistelee sarjapaikastaan
- Yle tavoitteli herkullista vastausta – Miikka Muurinen ei voinut paljastaa
- Oliver Nkamhouan Varese varmisti pudotuspelipaikan Italian Serie A1:ssä
- Huippusiirto purkissa – tässä Miikka Muurisen uusi seura!
- Helmi Tulonen juhlii pronssia Slovakiassa
- Eemeli Yalaho siirtyy North Carolina Staten riveihin
- Miikka Muurisen iso päätös – pian tiedetään yliopisto
- Viljami Vartiainen siirtyy seniorikaudeksi UC Santa Barbaraan
- Eemi Luukkosen kausi jatkuu varsin eksoottisessa osoitteessa
- Yle Urheilu: Lauri Markkanen luottavaisella mielellä kohti tulevaa
- Susijengin huippulupaus Samu Adler siirtyy kauden päätteeksi NCAA:han
- Miikka Muurisen iso päätös – pian tiedetään yliopisto
- Video: Miikka Muurinen hämmensi koripallotoimittajaa
- Yle tavoitteli herkullista vastausta – Miikka Muurinen ei voinut paljastaa
- Huippusiirto purkissa – tässä Miikka Muurisen uusi seura!
- Yle Urheilu: Lauri Markkanen luottavaisella mielellä kohti tulevaa
- Eemi Luukkosen kausi jatkuu varsin eksoottisessa osoitteessa
- Mikael Jantusen Fenerbahce saa vastaansa Zalgiris Kaunasin Euroliigan puolivälierissä
- Viljami Vartiainen siirtyy seniorikaudeksi UC Santa Barbaraan
- Andre Gustavson tykitti kauden piste-ennätyksensä