Susijengin debytantin ura jatkuu Argentiinan suurseurassa
Kuva: Juha Tamminen
Salon Vilppaan kapteeni Juho Nenonen nimettiin tänä kesänä mukaan Susijengin vahvuuteen. Viime keväänä 28-vuotias laituri vietti kuukauden keväästä Argentiinan pääsarjassa Club de Regatas Corrientesin riveissä. Ensi kaudeksi Nenonen suuntaakin samaan sarjaan huippujoukkue Ciclista Olimpico de La Bandan riveihin.
Viime kaudella Argentiinan pääsarjan runkosarjan voittanut seura kuuluu ensi kauden suurimpiin mestarisuosikkeihin. Pudotuspeleissä välierissä pudonnutta joukkuetta valmentaa Fernando Duró. Duró työskenteli apuvalmentajana Argentiinan vuoden 2004 olympiakultaryhmässä.
– Juho oli meille kapteeni isolla K:lla, niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Täytyy kuitenkin iloita miehen puolesta. Pelaaminen ulkomailla ammattilaisena on ollut Juholle pitkäaikainen unelma ja sen tavoittelemisesta ei voi olla harmissaan. Joukkueen kannalta Juhon lähtö on tietysti menetys, mutta yhden oven sulkeutuminen avaa yleensä oven jollekin muulle, joukkueenjohtaja Keijo Poutiainen kommentoi Nenosen lähtöä seuran verkkosivuilla.¨
Nenonen valittiin viime kaudella Korisliigan kehittyneimmäksi pelaajaksi. Suomalainen pääsee tuoreessa argentiinalaisseurassaan pelaamaan myös Etelä-Amerikan cupia.
Korjaus 21.7. klo 20:46 Nenonen on pelipaikaltaan laitahyökkääjä
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Timberwolves jälleen liian kova Jazzille – Lauri Markkanen 21 pistettä ja 8 levypalloa
- Miro Little monipuolisella pelipäällä NCAA:ssa
- Veera Pirttinen liittyy Manchester Basketballin riveihin
- Lauri Markkasella ja Utah Jazzilla vaikea ilta Minnesotassa
- Detroit pysäytti Utahin – Lauri Markkasen 25 pistettä eivät riittäneet
- Susijengin ja Ranskan MM-karsintakamppailu on loppuunmyyty
- Mustapha Amzil vauhdissa eurokentillä
- Lauri Markkanen tehokas, mutta Utah jäi Charlotten jalkoihin
- Kaksi koripallohetkeä ehdolla vuoden sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi
- Utah Jazz taipui – Lauri Markkanen upotti 33 pistettä