Koripalloliiton valmennuksen johtajana viime heinäkuusta asti toiminut Jukka Toijala, 44, siirtyy Romanian liigan kakkossijalla majailevan Steaua CSM Bukarestin päävalmentajaksi.

Koripalloliiton ja Lohjan Kisakallion Urheiluopiston valmennuskeskuksen tehtävistä virkavapaalle lähtevän Toijalan sopimus Steauan kanssa kattaa tulevat kolme kuukautta.

– BC Steaua irtisanoi edellisen päävalmentajansa maanantaina ja sain pari päivää myöhemmin kuulla olevani niiden viiden henkilön joukossa, joista joukkue etsii uutta päävalmentajaa, Toijala kertoo Koripalloliiton tiedotteessa.

– Keskiviikkoiltana pidimme konferenssipuhelun seuran presidentin, päämanagerin ja varapuheenjohtajan kanssa ja he ilmoittivat puhelun lopuksi valinneensa minut päävalmentajaksi. Asiat ovat nyt edenneet siihen pisteeseen, että matkalaukut on pakattu ja voin aloittaa työni ensi maanantaina.

Romanian liigassa Steaua on voittanut pelaamastaan 19 ottelusta 14 ja on liigan kakkossijalla kolme ottelua enemmän voittaneen Cluj Napocan vanavedessä. Joukkueen otteet Romanian cupissa ja FIBA Europe Cupissa eivät kuitenkaan tyydyttäneet seurajohtoa, ja siksi edellinen valmentaja sai lähteä.

– Olen sen verran katsonut joukkueen otteluita tallenteilta, että näen Steauan olevan oikein hyvä hyökkäyspään jengi ja potentiaalinen puolustuspäässäkin, Toijala luonnehtii.

– Steaua on perinteikäs seura, mutta heidän edellisestä Romanian mestaruudestaan tulee keväällä kuluneeksi 26 vuotta. Seurajohto on viimeisen neljän vuoden ajan satsannut mestaruushankkeeseen valtavasti ja odotuksissa on, että Steaua ottaisi ratkaisevan askeleen tänä keväänä.

Toimitusjohtaja Tourunen: ”Olemme ylpeitä ja iloisia”

Oman pelaajauransa aikana Toijala edusti Kouvoja ja Joensuun Katajaa kahdentoista kauden ajan, voitti kolme Suomen mestaruutta (1995, 1999, 2004) ja juhli kahta Suomen cupin mestaruutta ennen siirtymistään valmennustehtäviin syksyllä 2006.

Toijala valmensi Korisliigassa Kouvoja ja joensuulaista Kataja Basketia yhdeksän vuoden ajan vuosina 2006-14 ja 2015-16. Toijala johti joukkonsa SM-finaaleihin neljästi ja Suomen cupin mestaruuteen kahdesti ennen siirtymistään Koripalloliiton valmennuksen johtajan tehtävään kaksivuotisella pestillä viime kesänä.

– Toijalan saama tilaisuus on tuorein osoitus siitä, että suomalainen koripallovalmennus on kansainvälisesti suuressa arvossa. Olemme ylpeitä ja iloisia siitä, että jälleen kerran suomalainen valmentaja kutsutaan nimekkääseen eurooppalaiseen seuraan, toteaa Koripalloliiton toimitusjohtaja Jari Tourunen.

– Tällaiset tilaisuudet ovat osa suomalaisen koripalloilun menestystarinaa. Toijala on ollut erinomainen valmennuksen johtaja Koripalloliitossa ja hänellä on kaikki edellytykset onnistua myös uudessa pestissään.

– Kiitän suuresti sekä Koripalloliittoa että Kisakallion Urheiluopistoa myötämielisestä suhtautumisesta saamaani mahdollisuuteen. Yhteistyömme on ollut tiivistä ja hedelmällistä, komppaa Toijala.

Toijala: ”Tehty työ kantaa hedelmää”

Virkavapaalle hyppäävä Toijala on iloinen uudesta mahdollisuudestaan näyttää kyntensä kansainvälisillä vesillä.

– Olin vuosien ajan hakenut erilaisia mahdollisuuksia päästä kotimaan rajojen ulkopuolelle valmentamaan ja monen ”läheltä piti”-tilanteen jälkeen olin henkisesti valmistautunut siihen, että se juna jo meni minun kohdallani, Toijala pohdiskelee.

– Minun kannaltani oli onni, että Steauan manageri oli katsomossa vuonna 2013, kun tiputimme Katajan kanssa EuroChallengessa Ploiestin. Tehty työ kantaa siis hedelmää, vaikka se yhden olympiadin verran päiviä veikin.

Toijalan tulikoe Steauan peräsimessä on vuorossa maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna ylemmän jatkosarjan avausottelussa. Romanian liigan ylemmässä jatkosarjassa pelaa runkosarjan kuusi parasta joukkuetta.

Lähde: Koripalloliiton tiedote