Susijengin apuvalmentaja pitää Venäjää mainiona vastustajana EM-kenraalissa
Kuva: Juha Tamminen
Susijengi kohtaa Hartwall Areenan EM-kisakenraalissa Venäjän perjantaina. Tuo kamppailu on Suomen 100-vuotisjuhlamaaottelu.
Susijengi ja Venäjä kohtasivat edellisen kerran elokuun alussa Pietarin Sibur Areenalla, missä Venäjä karkasi toisella puoliajalla suomalaisvierailtaan 91-75-voittoon.
Sittemmin pelaamissaan maaotteluissa Venäjä on hakenut voitot Unkarista ja Islannista, tasannut voitot kahdessa ottelussa Saksaa vastaan sekä taipunut Israelille, Serbialle ja Puolalle.
Perjantaina Hartwall Areenalla saadaankin jo esimakua tulevasta kisatunnelmasta, sillä joukkueet ovat EM-kisoihin valmistavan jaksonsa loppusuoralla.
– Venäjä on meille siinäkin mielessä hyvä mittari, että joukkueessa yhdistyvät kaikki tulevien EM-kisavastustajiemme vahvuudet. Venäjä on samaan aikaan iso, nopea ja heittovoimainen joukkue. Heidän kanssaan pitää olla koko ajan varpaillaan, Susijengin apuvalmentaja Mikko Larkas muotoilee Koripalloliiton sivuilla.
Larkas näkee juhlamaaottelussa mahdollisuuden harjoitella kesän 2017 kantaviin teemoihin lukeutuvia aloitteellisuutta ja ensi-iskun antamista.
– Niin kauan, kuin me otamme ohjat omiin käsiimme, olemme vahvoilla. Meidän on otettava puolustuksellamme Venäjältä heittotila ja pallonliike ja sitä kautta peli-ilo pois, linjaa Larkas.
– Tänä kesänä olemme olleet parhaimmillamme aina, kun me olemme olleet aloitteellisia. Siihen on hyvä pyrkiä myös EM-kenraalissa.
Susijengi ja Venäjä kohtaavat Suomen 100-vuotisjuhlamaaottelussa perjantaina 25.8. Hartwall Areenalla. Ottelu alkaa klo 20:00, ovet aukeavat 18:30. Suora lähetys ottelusta käynnistyy TV2:lla klo 19:45.
LUE MYÖS:
- Jacob Grandisonin pitkä pelikielto päättyy – taustalla Susijengin lääkintätiimin virhe
- Susijengin takamies siirtyy Puolaan – isompaa roolia on odotettavissa
- Lauri Markkanen: ”Urheilu ei ole aina helppoa”
- Susijengi kaatoi Viron – Lassi Tuovi: ”Pelattiin playoff-mentaliteetilla”
- Susijengi jyräsi Viron yli – Lauri Markkanen palasi tasolleen
- Susijengin avainpelaaja siirtyy Turkin pääsarjaan
- Susijengin peli ailahtelee – Lassi Tuovi nosti esiin yhden selvän ongelmakohdan
- Susijengi taipui Ruotsille – heitto ei pudonnut ollenkaan
- Susijengi kohtaa MM-karsinnoissa Ruotsin – tv-lähetykset ja kokoonpanot
- Haastattelu: Miro Little kertoi, millainen Susijengi nähdään kentällä tällä viikolla
- Jacob Grandisonin pitkä pelikielto päättyy – taustalla Susijengin lääkintätiimin virhe
- Susijengin takamies siirtyy Puolaan – isompaa roolia on odotettavissa
- Susijengin avainpelaaja siirtyy Turkin pääsarjaan
- Lauri Markkanen: ”Urheilu ei ole aina helppoa”
- Susijengin peli ailahtelee – Lassi Tuovi nosti esiin yhden selvän ongelmakohdan
- Susijengi kohtaa MM-karsinnoissa Ruotsin – tv-lähetykset ja kokoonpanot