Susijengin apuvalmentaja ottaa nuorten maajoukkueet haltuunsa
Kuva: Juha Tamminen
Monivuotinen maajoukkuevalmentaja Jukka Toijala, 47, vastaa jatkossa nuorten olympiavalmentajan tehtävistä.
Toijalan tehtävänkuva on monisäkeinen. Pestin ulospäin näkyvimmät tehtävät ovat HBA Märskyn I divisioona A -joukkueen valmennuksesta vastaaminen sekä nuorten maajoukkueiden päävalmentajana toiminen. Lisäksi Toijala toimii 16-vuotiaiden poikien maajoukkueen päävalmentajana sekä osallistuu osana koripalloliiton kolmostason (HKVT) valmennustutkinnon järjestämistä ja organisointia.
– Henkilökohtaisesti koen, että tämä on paras paikka valmentaa Suomessa. Olen iloinen ja nöyrä, että saan mahdollisuuden jatkaa Koskelaisen työtä. Pääsen työskentelemään työyhteisöön, joka on täynnä motivoituneita nuoria pelaajia, joista vastaavat ammattilaiset. Jussi Hirvonen ja Hanno Möttölä omaavat huiman kokemuksen ja tietämyksen pelaajien kehittämisestä ja odotan innolla jo tulevaa yhteistyötämme, Toijala kommentoi uutta pestiään Basket.fin haastattelussa.
– Peliuran loppupuolella sain akateemisen koulutuksen opetusalaan, josta on varmasti hyötyä nuorten parissa työskennellessä, hän jatkaa.
– Kun aloitin valmentamisen Kouvolassa, rekrytoimme potentiaalisia nuoria pelaajia, koska minulla on aina ollut suuri kipinä kehittyvien nuorten pelaajien valmennukseen. Siinä mielessä tämä on tietyllä tapaa paluu juurille ja paras mahdollisuus päästä tekemään työtä nuorten parissa.
Toijala on valmentanut edelliset vuodet ulkomailla. Ensiksi Romaniassa CSM Steaua Bukarestia, jonka jälkeen Puolan pääsarjassa pelaavaa Trefl Sopotia. Korisliigassa Toijala on valmentanut Kataja Basketia ja Kouvolan Kouvoja. Tämän lisäksi Toijala on toiminut Susijengin valmennuksessa vuodesta 2010.
– Nyt työssäni tulee olemaan erilainen vastuu. Aiemmin viikoittainen tulos määritteli osaamistani valmentajana, mutta jatkossa kaikkea mitataan pidemmällä aikavälillä, Toijala avaa.
– On upeaa saada tunnettu ja osaava tekijä jatkamaan Koskelaisen hienoa työtä suomalaisessa koripallossa, toteaa Henrik Dettmann.
– Kyse on nuorten lahjakkuuksien valtakunnallisesta kehittämisestä ja on tärkeää, että valitulla henkilöllä on opettajakoulutus. Se on Koripalloliitolle yksi tärkeimmistä kriteereistä tässä tehtävänkuvassa, Dettmann kommentoi.
Uuden tehtävän myötä Toijala ei jatka miesten maajoukkueen valmennustiimissä. Hänen korvaajastaan tiedotetaan myöhemmin.
Toijala aloittaa uudessa tehtävässään 1.8.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Jacob Grandisonin pitkä pelikielto päättyy – taustalla Susijengin lääkintätiimin virhe
- Susijengin takamies siirtyy Puolaan – isompaa roolia on odotettavissa
- Lauri Markkanen: ”Urheilu ei ole aina helppoa”
- Susijengi kaatoi Viron – Lassi Tuovi: ”Pelattiin playoff-mentaliteetilla”
- Susijengi jyräsi Viron yli – Lauri Markkanen palasi tasolleen
- Susijengin avainpelaaja siirtyy Turkin pääsarjaan
- Susijengin peli ailahtelee – Lassi Tuovi nosti esiin yhden selvän ongelmakohdan
- Susijengi taipui Ruotsille – heitto ei pudonnut ollenkaan
- Susijengi kohtaa MM-karsinnoissa Ruotsin – tv-lähetykset ja kokoonpanot
- Haastattelu: Miro Little kertoi, millainen Susijengi nähdään kentällä tällä viikolla

- Susijengissä debyytin pelannut Okku Federiko: ”Olen tottunut fyysisempään peliin”
- Haastattelu: Miro Little kertoi, millainen Susijengi nähdään kentällä tällä viikolla