Susijengi tukee täysillä presidentti Niinistön kiusaamisen vastaista kampanjaa
Suomen miesten koripallomaajoukkue eli Susijengi on mukana tasavallan presidentin Sauli Niinistön sekä tunnettujen suomalaisten pop-tähtien Diandran ja Robinin kanssa #kannustusryhmä-kampanjassa, jonka tavoite on nostaa esiin, tehdä tunnetuksi ja saattaa käyttöön hyväksi koettuja kannustamisen keinoja, jotka saavat kiusaamisen loppumaan.
– Haluan, että Suomessa kaikki pidetään mukana. Jos jotakuta kiusataan, niin otamme hänet takaisin porukkaan ja kannustamme eteenpäin. Aion oman kannustusryhmäni eli Diandran ja Robinin kanssa viedä näitä ajatuksia eteenpäin. Haluan kuulla kaikkien tarinoita onnistuneista kannustuksista, jotta saamme hyvän kiertämään, presidentti Niinistö painottaa tiedotteessa.
Suvaitsevaisuuden puolesta ahkerasti aiemminkin puhunut Susijengi lähti mukaan kampanjaan heti ensiminuuteilla ja haluaa olla mukana levittämässä kannustusryhmän tärkeää sanomaa.
Sosiaalisessa mediassa tunnisteella #kannustusryhmä tai kampanjan verkkosivuilla www.kannustusryhmä.fi kuka tahansa voi kertoa oman tarinansa siitä, mikä kannustusteko esimerkiksi omassa joukkueessa tai kaveriporukassa on ollut ratkaiseva.
– Halusin ehdottomasti tulla mukaan tähän kampanjaan, koska tarvitsemme Suomeen enemmän kannustamista, positiivista asennetta ja asennevaikuttamista kiusaamisen vähentämiseksi. Voimme kaikki olla mukana tässä muutoksessa kertomalla omat hyvät kokemuksemme ja ottamalla kantaa kiusaamista vastaan, Robin sanoo.
Kampanjan verkkosivuilla oman kannustustarinansa tai positiivisen kokemuksensa kiusaamisen vähentämisestä voi kertoa 31.5. saakka. Tämän jälkeen tarinat kootaan yhteen ja luovutetaan kampanjan pääyhteistyökumppani Me-säätiölle, jotta toimivimmat ratkaisut saataisiin leviämään laajemminkin. Parhaimpia kokemuksia nostetaan esiin.
– Me-säätiö haluaa, ettei vuonna 2050 Suomessa ole yhtään syrjäytynyttä lasta eikä nuorta. Syrjään jäänyt nuori tarvitsee kokemusta siitä, että on hyväksytty. Kannustusryhmät voivat edistää jokaisen kuulumista yhteisöön, Me-säätiön toimitusjohtaja Ulla Nord sanoo.
Tasavallan presidentin #kannustusryhmä-hankkeen yhteistyökumppaneita ovat Me-säätiön lisäksi Opetushallitus ja Opetusalan Ammattijärjestö OAJ. Heti kampanjan ensiminuuteilla Susijengin lisäksi muun muassa Suomen lukiolaisten liitto, Suomen sosiaali ja terveys SOSTE, Olympiakomitea, Jääkiekkoliitto, Lumilautaliitto, HJK, Palloliitto, Hiihtoliitto, Arvoliitto, Allianssi ja Suomen ammattiin opiskelevien liitto SAKKI ilmoittivat olevansa mukana levittämässä #kannustusryhmän sanomaa.
Voita Karibian risteily – arvo 1400€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1400€ arvoisen Karibian risteilyn!
- 18-vuotiaiden poikien A-divisioonan EM-kisat käynnistyvät Tampereella
- Sudenpennuilla vilkas keskiviikkoilta
- Viljami Vartiainen 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisojen tähdistöviisikkoon
- Olivier Nkamhoua sai hyvin vastuuta NBA:n kesäliigan päätösottelussa
- Italia voitti Suomen 17-vuotiaat koristytöt MM-kisojen päätöksessä
- Australia liian vahva Suomelle 17-vuotiaiden tyttöjen MM-kisoissa
- Alexander Madsen siirtyy Espanjan liiganousija Lleidaan
- Edon Maxhuni SIG Strasbourgin riveihin
- Suomen 17-vuotiaat Sudenpennut kahdeksan parhaan joukkoon MM-kisoissa
- Suomen 20-vuotialle miehille makea voitto Kroatiasta
- Espanja voitti Suomen 17-vuotiaat tytöt MM-kisoissa
- Alexander Madsen siirtyy Espanjan liiganousija Lleidaan
- Suomen 17-vuotiaat Sudenpennut kahdeksan parhaan joukkoon MM-kisoissa
- Suomen 17-vuotiaat tytöt ensimmäiseen voittoonsa MM-kisoissa
- Italia voitti Suomen 17-vuotiaat koristytöt MM-kisojen päätöksessä
- Viljami Vartiainen 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisojen tähdistöviisikkoon
- Australia liian vahva Suomelle 17-vuotiaiden tyttöjen MM-kisoissa
- Suomen 20-vuotialle miehille makea voitto Kroatiasta
- Olivier Nkamhoua sai hyvin vastuuta NBA:n kesäliigan päätösottelussa
- Edon Maxhuni SIG Strasbourgin riveihin