Susijengi syksyn 2022 EM-kisoissa joko Prahaan tai Milanoon
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on julkaissut vuoden 2022 EM-kisojen alkulohkojen arvontakorit. Helmikuun EM-karsintaikkunassa molemmat ottelunsa voittanut Susijengi sijoitettiin samaan arvontakoriin EM-kisaisäntien Saksan ja Georgian kanssa, mikä tarkoittaa, että Susijengi faneineen matkustaa ensi vuonna Prahan tai Milanon EM-kisanäyttämölle.
– Praha ja Milano ovat paitsi taiteen, viihteen ja kulttuurin tyyssijoja, myös historiallisesti merkittäviä kaupunkeja, joissa on vahva koripallokulttuuri, Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann hymyilee Koripalloliiton verkkosivuilla.
– Vie arpa meidät sitten kumpaan kaupunkiin tahansa, tarjoutuu faneillemme kummassakin erinomainen tilaisuus nauttia ainutlaatuisista kokemuksista ja elämyksistä Euroopan suurimmalta koripallonäyttämöltä yhdessä joukkueen kanssa.
Kaikilla EM-kisojen isäntämailla on optio valita tuleviin kisoihin ”kumppanimaa” kisojen selviytyneiden, mutta eri arvontakoriin kuuluvien maiden joukosta. Saksa on jo valinnut kumppanimaakseen Liettuan ja Tshekki puolestaan Puolan. Italia ja Georgia eivät ole vielä tehneet kumppanivalintaansa.
Kuudesta neljän joukkueen arvontakorista muodostetaan Helsingin syksyn 2017 EM-kisojen tapaan neljä kuuden joukkueen alkulohkoa. EM-kisalohkot arvotaan vappuaatonaattona torstaina 29.4. klo 14.00 Suomen aikaa Berliinin Verti Music Hallissa.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Susijengi kiri voittoon Belgiasta
- Susijengi tositoimissa! Näin näet Belgia-Suomi-ottelun ilmaiseksi
- Belgia haastavasta tilanteesta Susijengiä vastaan
- Koripallon MM-karsinnat 2026: Susijengin pelit, tulokset, tv
- Lähde: Lauri Markkanen magneettikuvauksiin
- Awak Kuierin Galatasaray kiinni Euroliigan välieräpaikassa
- Vähävaraisten lasten koripalloharrastusta on tuettu jo yli 400 000 eurolla
- Tuomas Iisalon Memphis Grizzlies kaatoi Lauri Markkasen Utah Jazzin
- Belgia valmiina Susijengin kohtaamiseen
- Susijengin pelaajat iskussa MM-karsintojen alla
- Susijengi tositoimissa! Näin näet Belgia-Suomi-ottelun ilmaiseksi
- Lähde: Lauri Markkanen magneettikuvauksiin
- Susijengi kutsuttu koolle maaotteluihin Belgiaa vastaan
- Belgia valmiina Susijengin kohtaamiseen
- Awak Kuierin Galatasaray kiinni Euroliigan välieräpaikassa
- Belgia haastavasta tilanteesta Susijengiä vastaan