Susijengi komeaan voittoon Tampereella
Susijengi piti perjantaina huolen siitä, että edes viime kesän MM-kisoissa viidenneksi sijoittunut Latvia ei saanut avattua vierasjoukkueen voittotiliä Tampereen Nokia Areenalla. Kollektiivina metsästänyt Susijengi löysi Olivier Nkamhouan ja Alexander Madsenin johdolla sankaria toisen perään ja kuittasi kenraaliharjoituksestaan 90-84 (42-38) -voiton.
Ensimmäisen ottelunsa sitten helmikuun pelannut Nkamhoua lykki latvialaissukkaan käytännössä pisteen minuuttia kohden – donkkeja, keskimatkan heittoja, lähietäisyyksien heittoja, kolmoset 2/2. ”Ollin” puolustuspään blokkiuhka ei jäänyt latvialaisilta huomaamatta ja liekin pitkälti hänen ansiotaan, että Latvian viime hetken tasoitusyritys lensi kirkkaasti yli.
Madsen sai jo Uusi-Seelanti-ottelussa paljon vastuuta ja sai urakoida joukkueen isosta kalustosta isoimmat minuutit Jantusen jätettyä kentän. ”Mädi” osoitti, että saadessaan luottamuksen pelata rohkeasti hän luo kentällä parhaimmillaan asioita, joissa vain mielikuvitus on rajana.
Vielä Uusi-Seelanti-ottelussa Miro Little epäröi heittoaan, mutta Tampereella hän upotti pitkän ja keskimatkan hyppyheittonsa erinomaisin tarkkuuksin (pelitilanneheitot 5/6). Elias Valtonen ja Edon Maxhuni eivät tällä kertaa nousseet pääotsikoihin, mutta loksahtivat ennen kaikkea saumattomaksi palasiksi joukkuetta omilla erityisvahvuusalueillaan.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lotta-Maj Lahtisen Araski pelasti sarjapaikkansa kauden päätösottelussa
- Elias Valtosen Granada taistelee sarjapaikastaan
- Yle tavoitteli herkullista vastausta – Miikka Muurinen ei voinut paljastaa
- Oliver Nkamhouan Varese varmisti pudotuspelipaikan Italian Serie A1:ssä
- Huippusiirto purkissa – tässä Miikka Muurisen uusi seura!
- Helmi Tulonen juhlii pronssia Slovakiassa
- Eemeli Yalaho siirtyy North Carolina Staten riveihin
- Miikka Muurisen iso päätös – pian tiedetään yliopisto
- Viljami Vartiainen siirtyy seniorikaudeksi UC Santa Barbaraan
- Eemi Luukkosen kausi jatkuu varsin eksoottisessa osoitteessa
- Susijengin huippulupaus Samu Adler siirtyy kauden päätteeksi NCAA:han
- Miikka Muurisen iso päätös – pian tiedetään yliopisto
- Yle tavoitteli herkullista vastausta – Miikka Muurinen ei voinut paljastaa
- Huippusiirto purkissa – tässä Miikka Muurisen uusi seura!
- Video: Miikka Muurinen hämmensi koripallotoimittajaa
- Yle Urheilu: Lauri Markkanen luottavaisella mielellä kohti tulevaa
- Viljami Vartiainen siirtyy seniorikaudeksi UC Santa Barbaraan
- Eemi Luukkosen kausi jatkuu varsin eksoottisessa osoitteessa
- Mikael Jantusen Fenerbahce saa vastaansa Zalgiris Kaunasin Euroliigan puolivälierissä
- Awak Kuier joutui pettymään Euroliigan finaalissa