Susijengi-kapteenilta painavia sanoja joukkueesta

Kesän 2020 Open Gym-sessioihin ahkerasti osallistunut Susijengi-kapteeni Shawn Huff, 36, istahti tällä viikolla kentän laidalle todistamaan keski-iältään 22,5-vuotiaan Susijengin kahta voittoa Virossa. Jo 200 A-maaottelua pelannut Huff pitää kehityksen suuntana erinomaisena ja odottaa, että Viron peitonneista pelaajista löytyy taitoa ja tuoretta jalkaa myös tuleviin EM-karsintoihin.
Viro-maaotteluista kuitattujen voittojen jälkeen katseet kääntyvät pelikauden 2020–21 EM-karsintaikkunoihin, jotka pelataan alkuperäisen aikataulun mukaisesti marraskuussa 2020 ja helmikuussa 2021.
Viro-peleissä näyttöjä antaneista pelaajista kourallinen lähtee syksyllä Yhdysvaltoihin jatkamaan opintojaan, mutta Susijengin käyttöön jää myös tulevan seurajoukkuekauden ajaksi koko joukko uusia kasvoja, joilta voi odottaa suurtakin roolia karsintaikkunoissa.
– Suomalaisen koripallokulttuurin eteen on viime vuosina tehty iso työ. Parikymppisenä oli vaikea löytää kesäisin pelejä, joissa pystyi haastamaan itseään ja kehittymään. Tänä päivänä meillä on ollut jo vuosien ajan joka kesä tilanne, jossa joka treeneissä 20-30 maan parhaimmistoon kuuluvaa pelaaja hioo toisiaan, kapteeni arvioi Koripalloliiton sivuilla.
– Parhaita vastaan treenaaminen kehittää ja lopputuloksena meillä on käytettävissämme laajin ja kovatasoisin pelaajamateriaali koskaan. Kun treenien taso pysyy kautta linjan korkeana, sitä enemmän meillä on pelaajia, joiden voi luottaa onnistuvan maajoukkueessa.
Ja vaikka kesän 2020 ”sudenpentujengi” ansaitseekin kaiken tunnustuksen, kapteeni muistuttaa, että Susijengin kokeneempi kaarti – hän, Tuukka Kotti, Jamar Wilson, Petteri Koponen, Sasu Salin ym. – on edelleen terässä ja nälkäinen.
– En halua ottaa mitään pois nuorilta kavereilta, mutta kypsässä iässä on etunsa, Huff hymyilee.
– Kun on nähnyt tilanteiden kehittyvän kentällä lukemattomia kertoja, oikea ratkaisu tulee selkäytimestä. Vaikka askel olisikin vähän hitaampi kuin kymmenen vuotta sitten, oikea sijoittuminen ja kommunikaatio riittää tosi pitkälle.
Susijengi kohtaa marraskuun EM-karsintaikkunassa pe 27.11. Georgian kotonaan ja maanantaina 30.11. Serbian vieraissa.
Lähde: Basket.fi
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Susijengillä kolme kotimaaottelua ennen EM-kisoja
- Severi Kaukiaisen BC Kalev/Cramon finaaleihin
- Korisliigan mestari on Seagulls
- Perttu Blomgren johdatti BK Ventspilsin Latvian finaaleihin
- Olivier Nkamhouan Chemnitz nappasi kiinni pudotuspelipaikkaan
- Gordon Herbert Kanadan päävalmentajaksi
- Tuomas Iisalolle jatkosopimus Memphis Grizzliesin kanssa
- Tampereen EM-kotikisojen otteluohjelma julkaistu – lippukauppa käynyt vilkkaana
- Eemeli Yalaho siirtyy Washington State Universityyn
- Peli-Karhut naisten Suomen mestari
- 16-vuotiaiden maajoukkueet kutsuttu Kisakallioon
- Belgia-ottelun liput myyntiin
- EM-kotikisojen liput nyt myynnissä
- Nuoret lupaukset kutsuttiin All Stars leirille
- Sasu Salin kuumana EuroCupissa
- Sudenpolku alkaa monella nuorella koripalloilijalla kesäkuussa
- Tukku Susijengin pelaajia mukana kesän ”4Stars Basketball Camp” -koripalloleirillä
- Urheilutoimittaja arvosteli Lauri Markkasesta kertovan kirjan – ”Myönnän olleeni edes häviävän hetken ajan väärässä”