Suomi valitsi Islannin EM-kisojen kumppanimaakseen – ensimmäinen lohkovastustaja selvillä
EM-kisoja yhtenä maana ensi vuonna isännöivä Suomi on nimennyt kumppanimaakseen Islannin. Kansainvälisen koripalloliiton FIBA:n hyväksymän kumppanuuden myötä Susijengiä kisoissa kannustavat myös Islannin fanijoukot.
Jokainen neljästä EM-kisaisännästä voi solmia kumppanuuden jonkin turnaukseen jo selviytyneen maan kanssa. Partnerimaa sijoitetaan samaan lohkoon isännän kanssa.
– Sekä islantilaiset että suomalaiset fanit ovat tunnettuja omiensa vankkumattomasta kannattamisesta, positiivisuudesta ja iloisuudesta. On helppo jo nyt nähdä, miten Helsingistä muodostuu hyvän tuulen kisakaupunki, Suomen EM-kisaorganisaation pääsihteeri Ari Tammivaara kehui Koripalloliiton tiedotteessa.
Islantilaiskannattajat ovat suomalaisten tapaan fanaattisia. Paikalliset olivat jo viime vuonna suurin joukoin paikalla, kun maa debytoi EM-tasolla. Tämän kesän jalkapallon EM-kisoissa Ranskassa islantilaisia oli arviolta 30.000.
Islannin Koripalloliiton puheenjohtaja Hannes S. Jónsson on Suomen valinnasta enemmän kuin innoissaan.
– Fanimme ovat innoissaan ja haluavat kokea EuroBasketin uudelleen. Kun kisapaikkamme varmistui, oli Helsinki heti toivelistamme kärjessä. Nyt kun unelmasta on tullut totta, on ilmassa suurta mielenkiintoa ensi vuoden seikkailuamme kohtaan, Jónsson hehkutti.
Vuoden 2017 EM-kisat pelataan 31.8.-17.9. neljässä maassa. Suomen lisäksi isäntinä ovat Turkki, Romania ja Israel.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mikael Jantusen Fenerbahce saa vastaansa Zalgiris Kaunasin Euroliigan puolivälierissä
- Awak Kuierin Galatasaray taisteli tiensä Euroliigan finaaliin
- Utah Jazzin valmentajalla uskoa Lauri Markkaseen
- Greg Gibson palaa kotimaan kentille
- Suomalaiskaksikon kausi päättyi pettymykseen Saksassa
- Oliver Nkamhoua taas Varesen avainpelaajia
- Elias Valtonen takaisin tositoimissa
- Awak Kuier tekee paluuta WNBA-kentille
- Utah Jazz katkaisi pitkän tappioputkensa Tuomas Iisalon Memphis Grizzliesin kustannuksella
- Mika Haakana on tehnyt hyvää työtä Kiinassa