Suomen pojille niukat tappiot harjoitusotteluissa
Kuva: Juha Tamminen
Suomen 16- ja 18-vuotiaiden poikien maajoukkueet olivat molemmat tulessa lauantaina. 16-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi Kisakalliossa Hollannille 61-69 (29-29) ja 18-vuotiaiden poikien maajoukkue Italiassa pelatussa ottelussa Kreikalle 58-68 (23-32).
16-vuotiaiden poikien peli ratkesi vasta aivan lopussa Hollannin eduksi, mutta päävalmentaja Ville Neva ei ole huolissaan, sillä uusia asioita ajetaan vasta sisään.
– Hommat kehittyvät harjoittelemalla ja siihen meillä on hyvin aikaa. Susipuolustus oli kuitenkin oikeinkin paikallaan tänään. Tällaisella puolustusilmeellä meillä on erittäin isot mahdollisuudet pysyä voittotaistelussa pelissä kuin pelissä, Neva kertoi Basket.fi:lle.
18-vuotiaiden poikien kohtaloksi tuli toinen neljännes, jonka Kreikka vei peräti 18 pisteen erolla.
– Taso näissä otteluissa on sellainen, ettei voi edes hetkeksi herpaantua. Yhdellä neljänneksellä ei voi kansainvälistä ottelua voittaa, mutta hävitä voi , Suomen päävalmentaja Jyri Lohikoski muotoili.
16-vuotiaat pojat kohtaavat Hollannin toistamiseen sunnuntaina. 18-vuotiaat pojat puolestaan päättävät Pesarossa pelattavan turnauksen päätösottelussa sunnuntaina Venäjän.
LUE MYÖS:
- Lauri Markkanen ei päässyt parhaimpaansa
- Huippukova Ranska Susijengin haasteena maanantaina
- Lassi Tuovi: ”Unkari ansaitsi voittonsa”
- Susijengin kaksikolle arvokisakarsintadebyytit
- Susijengille lukuisia Urheilugaala-ehdokkuuksia
- Linda-Lotta Lehtoranta siirtyy Bulgarian mestarin riveihin
- Lauri Markkasen Utah taipui Golden Staten tulikuumalle hyökkäykselle
- Susijengi lähtee MM-karsintaikkunaan neljäntoista pelaajan voimin
- Lauri Markkasen ja Utah Jazzin taistelu ei riittänyt
- Lauri Markkanen jäi varjoon Oklahoman hurjassa näytöksessä