Suomen Koripalloliitto teki tempun, jollaista ei ole ennen tehty maailmassa

Suomen Koripalloliitto jäädyttää pelinumeron 6 maajoukkuetoiminnassa ja omistaa kyseisen pelinumeron faneille sekä suomalaiselle koripalloyhteisölle.
Suomalaisen koripallon ympärillä on viime vuosina syntynyt maamme urheilu- ja kulttuurielämässä ainutlaatuinen Susijengi-ilmiö. Tuhannet yksilöt, perheet ja kaveriporukat ovat inspiroituneet maajoukkueen toiminnasta, menestyksestä ja edustamista arvoista. Ilmiö on aiheuttanut suoranaisen ”kansanvaelluksen” maajoukkueen EM- ja MM-turnauksiin. Susijengi-ilmiön positiivisuus, hyväntuulisuus ja tuloksista riippumaton sitoutuneisuus ovat herättäneet valtavan huomion kotimaassa ja maailmalla.
– Pitkäjänteinen työ on kantanut hedelmää pelikentillä. Olemme äärimmäisen iloisia siitä, että tarinamme on koskettanut niin monia. Hienointa on, että tarinasta on muodostunut samalla yhteinen. Susijengi tunnetaan nyt sekä pelaamisestaan että faneistaan, kommentoi Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann.
Suomen Koripalloliiton päätös pelinumeron jäädyttämisestä fanien kunniaksi on tiettävästi ainutlaatuinen maajoukkuetasolla – koko maailmassa.
Pelinumeron 6 jäädyttäminen tarkoittaa sitä, että kyseistä pelinumeroa ei käytetä pelaajien toimesta missään ikäluokkamaajoukkueessa.
Numeron 6 ympärille on jo aiemmin julkaistu palveluita, jotka ovat linjassa tuoreen pelinumeron jäädytyksen ja yhteisöllisyyden kasvun tukemisen kanssa.
Koripalloliitto julkaisi toukokuussa massiivisen suunnitelman tuleviin EM-kotikisoihin järjestettävistä fanipalveluista, jotka sisältävät fanialueet Hartwall Arenan ulkopuolella, Helsingin keskustassa Kansalaistorilla, paikallisia Sudenpesiä ympäri Suomen, Susiklubin ja Susikoulun.
Suomen Koripalloliiton viestinnällinen konsepti ”6. pelaaja” on pyörinyt jo jonkin aikaa. Konseptiin kuuluu ”6. pelaaja” -uutiskirje, jonka tilaajaksi voi ryhtyä kuka tahansa. Kirjeen tilaajat saavat tässä vaiheessa ajankohtaista tietoa tulevista EM-kotikisoista, Susijengistä sekä etuja niihin liittyen. Uutiskirjeen tilaus ei velvoita mihinkään.
– Kaikkien huomioiminen ja panoksen arvostaminen ovat 6. pelaaja -konseptin ytimessä. 6. pelaaja kuvastaa sitä poikkeuksellista yhteisöllisyyttä ja ainutlaatuisen voimakasta vuorovaikutteisuutta, joka on aistittavissa koripallon piirissä, kertoo viestintä- ja kehityspäällikkö Mika Mäkelä Koripalloliitosta.
Perjantaina Koripalloliitto julkaisi ”6. pelaaja” -konseptia ja koripalloperheen monimuotoisuutta ja yhteisöllisyyttä kuvaavan videon. Videolla eri rooleissa toimivat korisperheen jäsenet kertovat mukanaolonsa motiiveista vastaamalla symboliseen kysymykseen ”Kenelle sä pelaat?”. Kampanja jatkuu pidempien haastatteluiden julkaisemisella läpi kesän.
EM-kotikisoihin valmistautuva Susijengi pelaa faniensa edessä White vs. Blue -ottelun perjantaina 21.7.2017. Ottelussa Susijengi jaetaan kahtia, valkoiseen ja siniseen joukkueeseen. Ottelutapahtuma on samalla fanitapaaminen kuvaus- ja nimikirjoitussessioineen sekä yllätysohjelmineen.
Töölön Kisahallissa pelattava ottelu on eksklusiivinen faneille, eikä siihen voi ostaa lippuja. Katsomoon pääsee arvonnan kautta 1300 innokasta, jotka ovat joko tilanneet 6. pelaaja -uutiskirjeen tai ovat virallisen kannattajayhdistyksen jäseniä. Suomen Koripallomaajoukkueen Kannattajat ry tiedottaa jäsenistöään oman lippukiintiönsä käytöstä.
Lähde: Koripalloliiton sivut.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Awak Kuierin Dallas Wings tiukassa paikassa
- Kauhajoki jäi jyrän alle Mestarien liigan karsinnoissa
- Naisten korissarjat saatiin käyntiin Espanjassa ja Belgiassa
- Awak Kuierin Dallas Wings kärsi tappion välierien avauksessa
- Susijengiläiset tositoimiin Euroopan kentillä
- Henri Kantonen siirtyy Liettuaan
- Suomalaisjoukkue lähtee e-koripallon MM-kisoihin
- Susiladiesin karsintapäivät tiedossa
- Awak Kuier huippuvireessä WNBA:ssa
- Susiladies kovaan EM-karsintalohkoon
- Henri Kantonen siirtyy Liettuaan
- Suomalaisjoukkue lähtee e-koripallon MM-kisoihin
- Kauhajoki jäi jyrän alle Mestarien liigan karsinnoissa
- Susiladiesin karsintapäivät tiedossa
- Awak Kuierin Dallas Wings tiukassa paikassa
- Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien Kisakallioon
- Susijengiläiset tositoimiin Euroopan kentillä
- Awak Kuier huippuvireessä WNBA:ssa
- Awak Kuierin Dallas Wings kärsi tappion välierien avauksessa