Suomen 20-vuotiaat naiset voittoputkessa
Kuva: Juha Tamminen
Suomen 20-vuotiaat naiset jatkavat B-divisioonan EM-kisoissa voittamattomana, kun Sudenpennut voitti ylivoimaisesti Romanian 45-91 (19-53). Suomi on nyt toisen kierroksen F-lohkon kärjessä vahvalla kiinnityksellä välieräpaikkaan.
Jälleen Sudenpennut ei jättänyt mahdollisuuksia vastustajalleen, kun jo puoliajalla peli oltiin käytännössä ratkaistu. Kolmen neljänneksen aikana Romania sai pyristeltyä vain 28 pistettä ja loppulukemat kaunisteltiin viimeisellä kymmenminuuttiselle.
– Olen ollut aika monessa suomalaisessa maajoukkueottelussa mukana joko katsomossa tai valmentamassa, mutta nyt olen aivan hämmästynyt, että mitä täällä tapahtuu ja millä tasolla tytöt pelaavat. Hatunnoston arvoinen suoritus kaikille niille, jotka ovat täällä mukana ja erityisesti näille pelaajille, Suomen päävalmentaja Pekka Salminen sanoo Koripalloliiton verkkosivuilla.
– Kun pitää pelata kovaa, fiksusti ja joukkueena, niin se on aivan mieletöntä, että miten tämä joukkue sen tekee. Kaikki täällä ovat hämmästyneitä. Aivan mieletöntä olla mukana tässä touhussa.
Täysin omalla tasollaan ottelussa oli Awak Kuier, joka väänsi komeat 24 pistettä, 8 levypalloa, 3 syöttöä ja 4 riistoa. Toisena kaksinumeroisille pistelukemille ylsi Lotta Vehka-aho (15/4), kun taas puolustuksessa loisti, jälleen kerran, Anna Kahelin (6/1/3 syöttöä).
– Vastustajalla näyttää olevan aina yksi hyvä takuri, joka tulee peliin hyvänä takurina, mutta lähtee huonona takurina, Salminen kehaisi Kahelinin puolustusta.
Suomi kohtaa torstaina Turkin toisen kierroksen viimeisessä ottelussa.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lotta-Maj Lahtisen Araski pelasti sarjapaikkansa kauden päätösottelussa
- Elias Valtosen Granada taistelee sarjapaikastaan
- Yle tavoitteli herkullista vastausta – Miikka Muurinen ei voinut paljastaa
- Oliver Nkamhouan Varese varmisti pudotuspelipaikan Italian Serie A1:ssä
- Huippusiirto purkissa – tässä Miikka Muurisen uusi seura!
- Helmi Tulonen juhlii pronssia Slovakiassa
- Eemeli Yalaho siirtyy North Carolina Staten riveihin
- Miikka Muurisen iso päätös – pian tiedetään yliopisto
- Viljami Vartiainen siirtyy seniorikaudeksi UC Santa Barbaraan
- Eemi Luukkosen kausi jatkuu varsin eksoottisessa osoitteessa
- Susijengin huippulupaus Samu Adler siirtyy kauden päätteeksi NCAA:han
- Miikka Muurisen iso päätös – pian tiedetään yliopisto
- Yle tavoitteli herkullista vastausta – Miikka Muurinen ei voinut paljastaa
- Huippusiirto purkissa – tässä Miikka Muurisen uusi seura!
- Video: Miikka Muurinen hämmensi koripallotoimittajaa
- Yle Urheilu: Lauri Markkanen luottavaisella mielellä kohti tulevaa
- Viljami Vartiainen siirtyy seniorikaudeksi UC Santa Barbaraan
- Eemi Luukkosen kausi jatkuu varsin eksoottisessa osoitteessa
- Mikael Jantusen Fenerbahce saa vastaansa Zalgiris Kaunasin Euroliigan puolivälierissä
- Awak Kuier joutui pettymään Euroliigan finaalissa