Suomen 20-vuotiaat naiset voittivat Turkin toistamiseen

Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue päihitti perjantain harjoitusmaaottelussa kotikentällään jo toistamiseen Turkin, kun Pasilan urheiluhallissa Sudenpennut voitti 74-70 (27-29).
20-vuotiaiden naisten muutto Kisakalliosta Pasilaan toi vaihderikkaan pelin, jossa johto pomppi puolelta toiselle läpi neljänkymmenen minuutin. Päätösneljänneksellä Suomelta oli penkillä joko loukkaantumisten tai virheiden vuoksi lähes koko aloitusviisikko ja suurin osa pitkistä pelaajista. Lyhyt, mutta pippurinen viisikko piti kuitenkin yllä vauhtia ja kiri Turkista ohitse.
– Noustiin koko kentän puolustamisella, tuplaamalla, raastamalla ja suomalaiselle energialla ohi ja voittoon. Kova suoritus kokonaisuudessaan, Suomen päävalmentaja Pekka Salminen myhäilee Koripalloliiton sivuilla.
Suomen parhaat pistenaiset olivat Awak Kuier (13/8/3 syöttöä), Lotta-Maj Lahtinen (13/6/5 syöttöä) ja Lotta Vehka-aho (13/1/5 syöttöä). Päätösneljänneksen villikortti oli Reetta-Sofia Tulkki (9/0), jonka pistetehtailu siivitti Suomen ohitse ratkaisuhetkillä.
Suomen B-divisioonan EM-kisat alkavat ensi viikon viikonloppuna ja joukkue lähtee kisoihin voitettuaan kaksi kertaa peräkkäin Turkin.
– Kun teemme pärjäämme puolustuksessa niin voimme voittaa kenet tahansa. Varsinkin B-divisioonassa meillä on hyvät mahdollisuudet, jos puolustus vain pysyy kasassa.
Lähde: Basket.fi
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Jättipaukku! Susijengi selätti Serbian
- Lauri Markkanen kehuu Nikola Jokicia ylistävin sanoin
- Lassi Tuovi perää Susijengiltä rohkeutta
- Susijengille kylmää kyytiä
- Miljoonan korin tavoitteesta jo puolet kasassa
- Susijengi taipui Liettua vastaan
- Susijengin jäsenille kovia rajapyykkejä
- Susijengillä fanitapaaminen Tampereen Laikunlavalla
- Susijengin voittoa todisti 12 900 katsojaa
- Touko Tainamo avaa ammattilaisuransa Tshekeissä
- Näin etenevät koripallon EM-kisat
- Jättipaukku! Susijengi selätti Serbian
- Susijengillä fanitapaaminen Tampereen Laikunlavalla
- Susijengin jäsenille kovia rajapyykkejä
- Susijengi taipui Liettua vastaan
- Lassi Tuovi perää Susijengiltä rohkeutta
- Lauri Markkanen kehuu Nikola Jokicia ylistävin sanoin
- Susijengin voittoa todisti 12 900 katsojaa
- Miljoonan korin tavoitteesta jo puolet kasassa
- Susijengi avasi niukalla voitolla