Suomen 20-vuotiaat naiset nousevat EM-kisojen A-divisioonaan
Kuva: Juha Tamminen
Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue varmisti paikkansa ensi kesäksi EM-kisojen A-divisioonaan voittamalla lauantaina välierissä Iso-Britannian 86-68 (35-39). Voiton myötä Suomi pelaa sunnuntaina B-divisioonan EM-kisojen loppuotteluissa Bulgariaa vastaan.
Iso-Britannia oli tehnyt kotiläksynsä ja Sudenpennut oli liemessä läpi ensimmäisen puoliajan. Lotta-Maj Lahtisen mainio ensimmäinen neljännes piti Suomen kuitenkin pinnalla, kunnes kolmannella neljänneksellä pistehanat räjähtivät auki.
Kun Iso-Britannia oli vahvasti keskittynyt Lahtisen pysäyttämiseen, niin Awak Kuier ja ilmiliekkeihin syttynyt Lotta Vehka-aho siivittivät Sudenpennut fantastiseen 32 pisteen kolmanteen neljännekseen, jonka jälkeen britit oli lyöty kanveesiin.
– Kolmas neljännes oli parasta koripalloa, jota tähän mennessä ollaan pelattu. Tytöt ovat harjoitelleen jo monen vuoden ajan erinomaisesti, meillä on hyviä pelaajia ja paljon tähtipelaajia, jotka vilpittömästi ovat oman joukkueen puolella, Suomen päävalmentaja Pekka Salminen kertoi.
Lahtinen (25/6/6 syöttöä/3 riistoa) oli parketin kuningatar, jonka komennossa Kuier (17/10/3 syöttöä/3 riistoa/3 torjuntaa) ja Vehka-aho (16/6/3 syöttöä) loistivat toisella puoliajalla. Myös Elina Arike (12/7) pelasi tasapainoisen pelin molemmissa päissä kenttää.
Voiton myötä Suomi nousi EM-kisojen A-divisioonaan. 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nousi sinne viime kesänä 2018 ja 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue aikaisemmin tänä kesänä, kun Suomi voitti B-divisioonan EM-kisat Skopjessa.
Loppuottelu pelataan sunnuntaina 11.8. Suomen aikaa kello 20, kun Sudenpennut saa vastaansa Bulgarian.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramo hopealle
- Aatu Kivimäki juhlii Slovakian mestaruutta
- Susiladiesilla kiireinen kesä
- Awak Kuierin Dallas Wings päihitti hallitsevan mestarin
- Uuno: Lauri Markkanen hankki upean arvokiinteistön – naapurina Joel Pohjanpalo
- Hanno Möttölä siirtyy Brisbane Bulletsin valmennusjohtoon
- Andre Gustavson ja Erik Sajantila välieräväännöissä
- Sasu Salin lämpenee Espanjassa
- Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nimetty kesäkuun Kisakallion leirille
- Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat Korisliigassa
- Uuno: Lauri Markkanen hankki upean arvokiinteistön – naapurina Joel Pohjanpalo
- Suomen 18-vuotiaat tytöt päättivät PM-turnauksen voittoon
- Susijengi kohtaa heinäkuun MM-karsintaottelussa Unkarin Veikkaus Arenalla
- Susiladiesilla kiireinen kesä
- Elmeri Abbey jatkaa uraansa Utahin yliopistossa
- Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nimetty kesäkuun Kisakallion leirille
- Aatu Kivimäki juhlii Slovakian mestaruutta
- Alle 15-vuotiaiden tyttöjen maajoukkuevalinnat julki
- Andre Gustavson ja Erik Sajantila välieräväännöissä
- Anni Mäkitalo juhli sarjakärjen kaatoa Saksassa