Suomen 20-vuotiaat miehet kaatoivat Albanian
Kuva: Juha Tamminen
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue sijoittui 11. B-divisioonan EM-kisoissa, kun Sudenpennut selätti selkeästi päätöspelissään Albanian 51-80 (32-35).
Koripallohistoriansa parhaan sijoituksen EM-kisoissa saavuttanut Albania oli läpi ensimmäisen puoliajan sitkeä pala purtavaksi Sudenpennuille. Puoliajan jälkeen Suomi näytti kuitenkin kaapin paikan jättäen läpi kahdenkymmenen minuutin albanialaiset vain 19 pisteeseen.
– Ensimmäisellä puoliajalla emme meinanneet päästä rytmiin ollenkaan. Kolmannen alussa ensin viisikko sai nostettua intensiteetti ja sen jälkeen vaihtomiehet pitivät sen ylhäällä. Sen jälkeen Albania ei enää pysynyt kyydissä, Suomen päävalmentaja Jyri Lehtonen kertoo Koripalloliiton verkkosivuilla.
Jesper Granlund (29/3) oli Suomen ykköstykki juonikkailla ajoillaan ja tarkoilla kaukoheitoillaan. Pistetaakkaa kantoivat myös Aleksi Liukko (10/7), Joonas Timonen (9/8) ja Tomas Pihlajamäki (8/1).
Suomi sijoitus oli yhdestoista. B-divisioonan EM-kisoissa alkulohkojen kaksi parasta pääsevät kahdeksan parhaan joukkoon ja Suomi jäi alkulohkossaan kolmanneksi.
– Tietysti sijoitus on pieni pettymys, koska halusimme päästä ainakin kahdeksan parhaan joukkoon pelaamaan kuolemanotteluita. Pelaajamateriaalin laajuus ei vielä riitä, jos kymmenkunta pelaajaa puuttuu leirityksestä, haastamaan B-divisioonan kärkimaita.
– Pärjäsimme ihan ok puolustuksessa, mutta hyökkäyksessä heittoprosentit jäivät liian mataliksi kaikilta etäisyyksillä.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Miikka Muurinen paljasti: jättimäinen tavoite!
- Espanjan suurseura jysäytti: hankki Susijengin luottopelaajan!
- Siirtopommi: Susijengin tähtilaituri siirtymässä Real Madridiin
- Susijengin MM-edustaja kolmatta kertaa urallaan ulkomaille
- Susijengin tähtisentteri siirtyy Barcelonaan
- Yllättävä käänne Susijengin tähden uralla – Mikael Jantunen jättää Fenerbahçen
- Koripallon MM-karsinnat: Susijengin pelit, tulokset, tv
- YLE: Maajoukkueesta pudotettu Jacob Grandison – nyt selvisi lisää
- Ranska oli kotonaan Susijengiä parempi – seuraavaksi luvassa kutkuttava ottelu
- Susijengi kohtaa Ranskan – ottelussa tällainen kokoonpano