Suomen 18-vuotiaat tytöt päättivät PM-turnauksen voittoon
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue voitti viidennen ja turnauksen viimeisen pelinsä PM-kisoissa Södertäljessä. Tanska voitettiin numeroin 122-65.
Suomen joukkueen päävalmentaja Janne Hänninen kehui vastustajajoukkuetta.
– Tanska lähti hienosti ja ennakkoluulottomasti haastamaan meitä. He asettivat meidän puolustukselle haasteita pelaamalla rohkeasti. Löysimme siihen kuitenkin keinot erityisesti toisella neljänneksellä, jonka voitimme 41-11. Erityisesti viimeiset 30 minuuttia pelasimme todella hyvin joukkueena. Oli hienoa nähdä, että joukkue pelaa hyvin ja ratkaisemme kaikki asiat yhdessä. Koko turnauksessa oli upeaa nähdä, miten 14 pelaajan voimin pystymme pelaamaan vahvasti koko ajan koko kentällä ja viemään pelin tempo sellaiselle tasolle, mihin vastustajat eivät tällä kertaa pystyneet vastaamaan. Yhdessä tekeminen on joukkueemme suuri vahvuus, Hänninen toteaa Koripalloliiton sivuilla.
Erika Mace ja Jessi Nenonen valittiin PM-kisojen turnauksen All Stars-viisikkoon. Seuraavaksi katseet kiinnittyvät jo tulevaa turnausta kohden.
– Tästä pienen tauon jälkeen lähdemme La Palman harjoitusturnaukseen, jossa vastaan tulee Ranska, Espanja ja Puola. Haaste tulee olemaan selkeästi kovempi kuin PM-kisoissa, sillä tulemme pelaamaan Euroopan kärkimaita vastaan. Odotamme sitä joukkueena todella innolla, Hänninen kertoo.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
- Suomen 16-vuotiaille tytöille terävä startti kutsuturnauksessa
- Knicks murskasi Lauri Markkasen Jazzin Madison Square Gardenissa
- Lauri Markkanen johdatti Utahin voittoon Brooklynista
- Andre Gustavson sopimukseen Belgian suurseuran Filou Oostenden kanssa
- Suomalaisonnistujat esiintyivät edukseen NCAA-parketeilla
- ”Tämä oli susikoripalloa” – Susijengi kaatoi Ranskan Espoossa
- Lauri Markkanen ei päässyt parhaimpaansa
- Huippukova Ranska Susijengin haasteena maanantaina
- Lassi Tuovi: ”Unkari ansaitsi voittonsa”
- Susijengin kaksikolle arvokisakarsintadebyytit
- Huippukova Ranska Susijengin haasteena maanantaina
- Susijengi lähtee MM-karsintaikkunaan neljäntoista pelaajan voimin
- Lauri Markkanen ei päässyt parhaimpaansa
- Lassi Tuovi: ”Unkari ansaitsi voittonsa”
- Susijengin kaksikolle arvokisakarsintadebyytit
- ”Tämä oli susikoripalloa” – Susijengi kaatoi Ranskan Espoossa