Suomen 18-vuotiaat tytöt heiluttivat tahtipuikkoa Ukrainaa vastaan
Kuva: Juha Tamminen
Harjoitusmaaottelussa Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pilkkoi toiseen kertaan Ukrainan palasiksi Kisakallion Susi Training Centerissä. Sudenpennut piti tahtipuikkoa käpälissään avausneljänneksestä lähtien jylläten 92-71 (48-24) -voittoon.
Ukraina oli lirissä Sudenpentujen aggressiivisen puolustuksen kanssa sortuen 26 menetykseen. Kotijoukkue pääsi nautiskelemaan stoppien jälkeen nopeista hyökkäyksistä vastustajansa selustaan.
– Tietyllä tavalla eilisen kaltainen ottelua. Saimme pidettyä pallonpaineen hyvänä, työntämään palloa ja pääsemään paintin sisään hyökkäyksessä, niin vastustajalla oli erittäin haastavaa, Suomen päävalmentaja Tuomas Oja kertoo Koripalloliiton sivuilla.
Suomen tasaisesti kaartista erottuivat muun muassa Lotta Vehka-aho (22/4/3 syöttöä), Elina Arike (11/4), Ebba Pekonen (5/1/6 syöttöä) ja erityisesti Sarah Chime (16/3), jonka kanssa ukrainalaiset olivat vaikeuksissa korin läheisyydessä. Chime ansaitsi otteillaan peräti 17 vapaaheittoa.
– Se kertoo hyvästä rouhimisesta korin alla, Oja sanoo.
– Mutta saimme usealle pelaajalle onnistumisia meidän drive and kick -pelaamisesta. Se on hyvä asia EM-kisoja ajatellen, Oja lisää.
Suomi aloittaa B-divisioonan EM-kisansa Itävallassa ensi perjantaina 3.8. Kyprosta vastaan.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lauri Markkanen taas sivussa – nyt tuli Utah Jazzille sakot
- Elsa Lemmilälle NCAA:ssa 23 pistettä ja 9 levypalloa
- Viljami Vartiainen, Eemeli Yalaho ja Okku Federiko vauhdissa NCAA:ssa
- Lauri Markkasen Utah Jazz puristi voiton Miami Heatista
- Lauri Markkasen Utah Jazz kaatui niukasti Orlandossa
- Sudenpentujen 2026 EM-alkulohkot arvottu
- Eemeli Yalaho rymisteli NCAA:ssa 26 pistettä
- Lauri Markkanen johti Utahin voittoon Indianassa
- Elsa Lemmilä liekeissä NCAA:ssa
- Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taipui Unkarin turnauksen finaalissa