Suomen 18-vuotiaat pojat lohkokakkoseksi EM-kisoissa
Kuva: Getty Images
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue etenee kaaviopeleihin A-divisioonan EM-kisoissa lohkokakkosena piestyään Bosnia-Hertsegovinan 86-68 (49-37).
Vaikka Suomella oli lievää alkukankeutta läpi ensimmäisen puoliajan, niin väkevä hyökkäyspelaaminen toi kaksinumeroisen johdon, jota oli hyvä suojella ja venyttää läpi toisen puoliajan.
– Ensimmäinen puoliaika oli vahvaa hyökkäyspelaamista, mutta samalla puolustusvirheiden sävyttämää. Emme päässeet esittämään parastamme eli stop and go -pelaamista, Suomen päävalmentaja Jyri Lohikoski kertoi.
Bosnia-Hertsegovinan tähtipelaaja Vojin Ilic (22/4) pääsi hurjastelemaan liialti, mutta Sudenpentujen lykyksi Mustapha Amzil nappasi hänet pihteihinsä kolmannella neljänneksellä.
– Pelin edetessä paransimme puolustuspelaamista. Mustapha otti puoliajalla tehtäväkseen Ilicin pysäyttämisen ja onnistui kolmannen neljänneksen alussa siinä erinomaisesti, Lohikoski aloitti.
– Saimme kolmannen erän loppuun hyvän 7 pisteen juoksin, jonka jälkeen kykenimme viemään kontrolloidusti pelin loppuun.
Suomen etevimpiin kuului sairastuvalta palannut Ville Tahvanainen (25/5/8 syöttöä), joka säkitti kuusi kolmosta yhdeksästä yrityksestä. Tahvanaisen lisäksi kaksinumeroisille pistelukemille pääsivät Mikael Jantunen (10/10/4 syöttöä), Jesper Granlund (10/2) sekä puolustustyöskentelynsä lisäksi pari komeaa kolmosta heittänyt ja yhden jämäkän donkin lyönyt Amzil (10/2/3 syöttöä).
– Mutta ei tässä joukkueessa yksilöt nouse esille. Joukkuesuorituksesta kertoo paljon 27 syöttöä, Lohikoski huomautti.
Lähde: Koripalloliiton sivut.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Awak Kuier joutui pettymään Euroliigan finaalissa
- Mikael Jantusen Fenerbahce saa vastaansa Zalgiris Kaunasin Euroliigan puolivälierissä
- Awak Kuierin Galatasaray taisteli tiensä Euroliigan finaaliin
- Utah Jazzin valmentajalla uskoa Lauri Markkaseen
- Greg Gibson palaa kotimaan kentille
- Suomalaiskaksikon kausi päättyi pettymykseen Saksassa
- Oliver Nkamhoua taas Varesen avainpelaajia
- Elias Valtonen takaisin tositoimissa
- Awak Kuier tekee paluuta WNBA-kentille
- Utah Jazz katkaisi pitkän tappioputkensa Tuomas Iisalon Memphis Grizzliesin kustannuksella