Suomen 16-vuotiaille pojille voitto Slovakiasta
Kuva: Juha Tamminen
Suomen 16-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisoissa Suomi nappasi alkulohkonsa kolmannen sijan voittamalla Slovakian 70-55 (33-21). Suomen pelit jatkuvat torstaina sijoista 9-16.
Sudenpennut otti niskaotteen Slovakiasta jo ensimmäisen neljänneksen aikana ja kasvatti johtonsa päätösneljännekselle mennessä lähemmäksi kahtakymmentä. Sitkeä Slovakia valmisteli loppukiriä, mutta ei päässyt lopulta 12 pistettä lähemmäksi.
– Keskimäärin voittaminen on kivempaa kuin häviäminen. Parin päivän pettymysten jälkeen elettiin pitkää päivää yhdessä ja pohdittiin urheilun merkitystä. Päätettiin etsiä vielä erikseen pelaamisesta nauttimista ja sisukkuutta, Suomen päävalmentaja Ville Neva toteaa Koripalloliiton sivuilla.
– Muutama pelaaja nousi jo päivän treeneissä hienosti johtamaan sisullaan joukkoja ja se siirtyi peliin. Sen avulla päästiin kuskin paikalla ihan kelpo Slovakian joukkuetta vastaan ja otettiin hyvä kansainvälinen voitto.
Slovakiaa vastaan Suomen pistenikkareihin kuuluivat Joona Heinonen (10/2), Eino Pällijeff (11/2), Topias Mead (11/4) ja peräti kymmenen hyökkäyslevypalloa rohmunnut Mikael Parpala (11/16).
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramo hopealle
- Aatu Kivimäki juhlii Slovakian mestaruutta
- Susiladiesilla kiireinen kesä
- Awak Kuierin Dallas Wings päihitti hallitsevan mestarin
- Uuno: Lauri Markkanen hankki upean arvokiinteistön – naapurina Joel Pohjanpalo
- Hanno Möttölä siirtyy Brisbane Bulletsin valmennusjohtoon
- Andre Gustavson ja Erik Sajantila välieräväännöissä
- Sasu Salin lämpenee Espanjassa
- Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nimetty kesäkuun Kisakallion leirille
- Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat Korisliigassa
- Uuno: Lauri Markkanen hankki upean arvokiinteistön – naapurina Joel Pohjanpalo
- Suomen 18-vuotiaat tytöt päättivät PM-turnauksen voittoon
- Susijengi kohtaa heinäkuun MM-karsintaottelussa Unkarin Veikkaus Arenalla
- Susiladiesilla kiireinen kesä
- Elmeri Abbey jatkaa uraansa Utahin yliopistossa
- Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nimetty kesäkuun Kisakallion leirille
- Aatu Kivimäki juhlii Slovakian mestaruutta
- Alle 15-vuotiaiden tyttöjen maajoukkuevalinnat julki
- Andre Gustavson ja Erik Sajantila välieräväännöissä
- Anni Mäkitalo juhli sarjakärjen kaatoa Saksassa