Suomen 16-vuotiaille pojille tappio EM-avauksessa
Kuva: Juha Tamminen
Suomen 16-vuotiaiden poikien koripallomaajoukkueen B-divisioonan EM-kisat alkoivat torstaina tappiolla, kun Islanti oli etevämpi loppulukemin 77-74 (36-39).
Jännitysnäytelmässä vajaa kolme minuuttia ennen loppusummeria Aarni Korkiatupa ajoi laidasta kalastaen kaksi vapaaheittoa ja pussittaen Suomen johtoon 71-72. Sudenpentujen harmiksi se oli viimeinen kerta, kun Suomi enää kykeni enää johtoon, kun Islanti vastasi 6-0-juoksulla.
Sebastian Lindberg pääsi vielä kaventamaan kolmen pisteen päähän, mutta suomalaisten potentiaalinen tasoitusheitto meni harakoille.
– Tiukka matsi, joka päättyi meidän kannalta huonosti. Taisteluilme oli kohdallaan, siitä pelaajille kiitos, Suomen päävalmentaja Antti Koskelainen kommentoi.
Suomen kärkinimet olivat tupla-tuplan kerännyt Korkiatupa (24/12) ja seitsemän kolmosta säkittänyt Lindberg (27/6). Islannin ykköseksi taas nousi Astthor Svalason (21/1).
Suomi kohtaa perjantaina 10.8. klo 19:45 Suomen aikaa Unkarin EM-kisojen toisessa ottelussaan.
Lähde: Koripalloliiton sivut.
LUE MYÖS:
- Susijengin vakionimi siirtyy Turkkiin sarjanousijan riveihin
- Jacob Grandisonin pitkä pelikielto päättyy – taustalla Susijengin lääkintätiimin virhe
- Susijengin takamies siirtyy Puolaan – isompaa roolia on odotettavissa
- Lauri Markkanen: ”Urheilu ei ole aina helppoa”
- Susijengi kaatoi Viron – Lassi Tuovi: ”Pelattiin playoff-mentaliteetilla”
- Susijengi jyräsi Viron yli – Lauri Markkanen palasi tasolleen
- Susijengin avainpelaaja siirtyy Turkin pääsarjaan
- Susijengin peli ailahtelee – Lassi Tuovi nosti esiin yhden selvän ongelmakohdan
- Susijengi taipui Ruotsille – heitto ei pudonnut ollenkaan
- Susijengi kohtaa MM-karsinnoissa Ruotsin – tv-lähetykset ja kokoonpanot